Arkisto | elokuu, 2010

Ihana syksy

28 Elo

Rakastan syksyä. Rakastan toki myös kesää, mutta syksyssä on aina tietty uutuudenviehätys ja tekee mieli aloittaa uusia harrastuksia – olen edelleen ohjelmoitu lukuvuosikalenterin mukaan. Tänä syksynä ajattelin palauttaa mieleeni italian kielen. Mieli tekisi myös kokeilla pitkästä aikaa myös ratsastusta, ja joogaa.

Eilen oli ensimmäistä kertaa moneen moneen kuukauteen illalla sellainen pieni vilu, että sai kääriytyä vilttiin. Aika ihanaa. Tee maistuu taas ja saa pitää sukkia.

Syksyn kunniaksi voi vaikka ottaa osaa Mark’s Daily Applen järjestämään 30 päivän  Primal  Challenge -haasteeseen. Se alkaa syyskuussa.

Kuva parin vuoden takaa.

Ajatuksia treenistä

27 Elo

En tarkoituksellisesti ole juurikaan kirjoittanut treenistä. Nyt tunnustan: olen urheiluhullu. Koska treeni vie ajastani ja ajatuksistani muutenkin niin paljon aikaa, on kiva kirjoittaa muista elämän asioista. Sen kyllä haluan sanoa, että on maailman paras tunne olla hyvässä fyysisessä vedossa. Mitä sillä tarkoitan? Mark Sisson sen on aika hyvin tiivistänyt.

On totta, että on paljon ihmisiä, jotka eivät hätätilanteessa pystyisi pelastautumaan; juoksemaan pakoon, puolustamaan itseään, hyppäämään esteiden yli, väistämään. Minä haluan tietää olevani kykeneväinen tuohon kaikkeen.

Hätätilanteita harvoin tulee, nykyään elämä on helppoa. Halutessaan voi oikeastaan olla tekemättä juuri mitään. Voi mennä bussilla kauppaan, ostaa valmisaterian, tuupata sen mikroon ja töllöttää telkkaria sohvalla. Yäk. Ei ihme, että masentaa, närästää ja pierettää.

No, minulle urheilu on muutakin kuin hätävara, rakastan hikeä. Rakastan treeniä. Olen joskus ollut treenikoukussa ja treenannut itseni psyykkisesti ja fyysisesti hajalle. Aika paljon siihen vaadittiin, mutta tein sen. Nytkin haluan treenata enemmän kuin keskivertokansalainen, mutta viime aikoina olen kokeillut hieman paleomaisempaa treenitapaa, jonka mukaan vähemmän on enemmän. Olen lyhentänyt rankkojen lajitreenien kestoa, kävellyt mieluummin kuin juossut ja levännyt enemmän. Voin tosi hyvin.

Nykyään minua ei saisi kuntosalille, vaikka se olisi ilmaista. Joskus muinoin (ei siitä ole kuin puolitoista vuotta, kun lopetin) hinkkasin siellä crosstraineria monta monta tuntia viikossa. Voin kertoa, ettei siitä ollut mitään hyötyä.

Tänään töissä tytsät juttelivat, kuinka parasta on liikkua ’rasvanpolttosykkeellä, koska silloin palaa eniten kaloreita’. Tsorge tytsät, en vaan jaksa aina pistää lusikkaani soppaan. On jotenkin kauhean vanhanaikaista ja rasittavaa laskea kaloreita tai edes kuulla puhuttavan niistä. Urheiluun niin kuin moneen muuhunkin elämän osa-alueeseen vaan liittyy niin monia paikkansapitämättömiä myyttejä, ettei tiedä, mistä aloittaisi niiden purkamisen.

Luolanaisen raamattu

27 Elo

Nonni, nyt se on täällä; kaikkien luolanaisten ja -miesten raamattu, Primal Blueprint. Markin blogia olen jo seurannut kauemmin kuin jaksan muistaa, mutta kirjan ostin vasta nyt. Sain sopivasti matkalukemista, lähden nimittäin huomenna muutamaksi päiväksi maailmalle, palattuani toivon tietäväni kaiken Grokin elämästä.

Tilasin samalla hottiakin hotimman No Country for Old Men, sen katson nyt. Ei huvita lähteä kaupungille taiteilemaan, tsorge vaan.

Stockan lahja kansalle: kanaa ja pestoa

26 Elo

Odottelin tänää sateen loppumista Espalla varjon alla ja tälläinen höpöttäjä kuin olen, juttelin (itseäni) vanhemman naisen kanssa, joka taas oli lapsenlapsensa kanssa liikenteessä. Hän sanoi, ettei kyllä jaksaisi olla neljävuotiaan kanssa joka päivä. Sanoin, että enpä usko että minäkään jaksaisin. Nainen kertoi, että lasten takia hän itse aikoinaan menetti vapautensa ja opiskelut jäivät. Kuulemma lapset vievät kaiken ajan ja energian – eikä hän sanonut asiaa katkeralla äänensävyllä, totesi vaan nauraen (ja heti perään kertoi nauttivansa elämästään nyt). Uskon. Tämä oli toinen kerta kahden viikon sisällä, kuin minua kehoitetaan tarkkaan harkitsemaan tai jopa välttämään lasten hankkimista.Vapaus vaakakupissa siis.

Söin juuri aivan jumalaista kanaa. Ostin sen Stockmannilta. Ei ollut luomua, lihotettukin jyvillä. Oli silti – tai juuri siksi – hyvää ja törkeän mehukasta. Saattoi myös johtua siitä, että dippasin kanan maailman parhaaseen pestoon, jota syön niin paljon, että joudun varmasti pian siirtymään isompaan (500g) purkkikokoon. Sitäkin saa Stockalta, eikä siinä ole lisä- eikä säilöntäaineita. maitoa kyllä on. Nam! Niin hyvää, että melkein taju lähtee.

..niin ja sitä pestoa sekoitan salaattiin, munakkaan täytteeksi, ’leivän’ päälle (resepti joskus myöhemmin), marinadiksi, sopii ihan joka paikkaan. Hyvä kun en lusikalla syö suoraan purkista. Enpä.

Kiitos riittää

25 Elo

Lounastunnilla tänään löysin itseni vaatekaupasta, kunnes PIM! havahduin. Vaatekaupassako haluan lyhyen vapaahetkeni viettää? I don’t think so. Jos oikeasti vaivautuu  järjellä ajattelemaan, vaatekaupathan ovat ihan syvältä. Siellä roikkuu enemmän kledjuja kuin ikinä tarvitsemme. Köyhissä maissa lapset tekevät niitä, jotta me vähän rikkaammat saamme tyydyttää kulutushimomme. Eihän tässä ole mitään järkeä. Miksi pitää olla joka kausi uudet vaatteet? Miksi tehdään niin halpaa ja huonoa, ettei se kauempaa ketään edes palvele?

No kyllä minä tiedän. Jotta saadaan lisää rahaa.

Mutta mitä sillä rahalla loppujen lopuksi tehdään? Se laitetaan pankkiin ja siitä tulee numero ison koneen syövereissä. Miksi sikarikkaat haluavat enemmän ja enemmän numeroita?

Jotta saadaan lisää sitä rahaa sinne pankkiin.

Mutta mihin se raha loppujen lopuksi päätyy? Miksi on parempi, jos tilillä on kuusi numeroa kuin kolme? Ei niitä rahoja saa viedä mukanaan.

En ymmärrä.

Sama niiden vaatteiden kanssa. En oikeasti tarvitse, enkä halua kaikkia näitä vaatteita. Mutta olen heikko. Koen, että esimerkiksi työpaikan edustajana tarvitsen tietyn garderoobin. Kuka sanoikaan, että ’varo työpaikkoja, joihin tarvitset uuden asun’? En nyt muista, mutta ymmärrän. On ikävää olla pukeutunut farkkuihin tilanteessa, joissa kaikilla muilla on juhla-asu. Vai onko? Miksi minä välitän? Miksen saa olla aina verkkareissa? Miksi vaatteet vaikuttavat siihen, minkä arvoiseksi tunnen itseni?

Täällä on juttu siitä, mitä on, kun on tarpeeksi.

Rakkauden soturin banaanikeksit

23 Elo

Keksinpäs tehdä keksejä taas, hahaa. Kaksi kypsää banaania ja kaksi luomukananmunaa blenderiin, sekaan kourallinen pähkinöitä ja pari kourallista mantelijauhoa, jonka seassa teelusikallinen leivinjauhetta. Lisätään puolikas kourallinen kookosjauhoa, ripaus suolaa ja desi Sun Warrior -vaniljaprodea, mausteeksi kardemummaa. Sekoitetaan, lisätään desin verran kookosöljyä ja siinäpä se. Muotoillaan pötkyläksi ja laitetaan kelmun sisällä pakkaseen. Käydään metsässä hyppelemässä tunnin verran (mäkivetoja ja yleistä ihmettelyä, hevosen silittelyä ja loikkia). Kotiluolassa odottaa leikkausvalmis taikina. Kun leikkaa ohuita siivuja, saa 30 keksiä. Uuniin 200 astetta ja 12 minuuttia. Nautitaan nuotion äärellä mantelilatten kera tai pakataan paperipussiin evääksi rakkauden sotaretkille. Nam.

Ps. Mistä tietää, että kesä on ohi? Siitä, että kookosöljy muuttuu taas kiinteäksi.

Elokuun ruokahaaste: hernemousse lohijalustalla

22 Elo

Päätinpä ottaa osaa elämäni ensimmäiseen ruokahaasteeseen, jonka elokuinen teema on herne. Jos totta puhutaan, mietin ainakin neljä päivää, mitä valmistaisin. Kriteereinäni olivat yksinkertainen resepti, jossa herne todella on pääosassa, paleoystävällisyys ja herkullisuus. Niin ja kauniskin sen piti olla. Ja raikas. Jotain uutta. Kaikenlaista tuli mieleen; hernekukkakaalikeitto, herne-quiche, herne-smoothie (ei kai), hernepatee, hernevaahto, Hernesaari, herneherne. Päädyin lopulta hernemousseen / -terriiniin. Kaikista parasta ruoanlaitossa on suunnittelu, kun voi päässään kehitellä makuja ja unelmoida, mikä menee minkäkin kanssa. Minä päädyin mintun ja herneen yhdistelmään. Koska halusin kuohkeutta, enkä halunnut käyttää maitotuotteita, lisäsin kookosmaidon. Ja koska kookos astui kuvioihin, oli pakko saada tujaus chiliä.

Kävin ostamassa kaupasta ainekset – paitsi unohdin herneet. Kävin ostamassa herneet ja tässä kaikki ainekset (paitsi sitruuna ja lohi, jotka ikään kuin vaivihkaa astuivat remmiin vasta vähän myöhemmin):

2 pussillista (400g) pakasteherneitä (jos oma maa tuottaa palkoherneitä, toki niitä), kaksi luomukananmunaa, puska minttua, puska herneenversoja, tuoretta chiliä ja luomukookosmaitoa. Niin ja sitruunanmehua ja lohta. Siitä pian lisää.

Herneet, minttu ja kananmunat muusiksi sauvasekoittimella ja sekaan pieneksi hakattua chiliä. Lisäsin sitruunaa ja maustoin suolalla ja pippurilla. (En muuten tiedä, mistä nuo punaiset pisteet ilmestyivät, olkoon):

Kookosmaidosta käytin vain päällä olevan paksun kerman. Kirkkaan kookoslitkun voi käyttää johonkin muuhun, vaikkapa supersmoothien valmistukseen!

Seoksen lusikoin silikonimuffinsivuokaan ja irtoherneitä päälle jännittäväksi tekstuuriksi. Vielä tässä vaiheessa en tiennyt, pakastaisinko vai paistaisinko tuotoksen – hyvää se oli jo nyt. Syksyn kunniaksi herneet uuniin: 200 astetta ja 30 minuuttia, jälkilämmössä vielä tovi.

Valmiit hernemoussetornit kumosin muovilevylle ja laitoin jääkaappiin jäähtymään.

Ja tässä vaiheessa sain kuningasidean.

En tyytyisikään pelkkiin herneisiin, vaan tekisin lohesta jalustan. Jos olisin alunperin suunnitellun moisen, olisin hakenut hallista käynyt pyydystämässä tuoretta sashimikelpoista lohta, nyt oli tyytyminen kaupan savustettuun perusloheen. Kieputin herneenversoista salaatin ja keskelle leikkasin (saksilla toim. huom.) pyöreän lohijalustan, jolle valutin sitruunaa.

Jäähtynyt hernemousse päälle ja tadaa!

LOVE IT!

%d bloggers like this: