Kun lihapalloista unta mä näin

12 Aug

Toden totta, uneksin viime yönä tämän reseptin – tai niin luulen tehneeni – en ole varma, olinko unessa, vaiko vain hourailin nälkäisenä. No, jippo on kuitenkin se, että lihapallot pyöritetään mantelijauhomaustekuorrutteessa, hahaa!

Mutta, kun lihasta on kyse, en juuri koskaan voi auttaa itseäni, vaan syön aina puoli laatikollista (luomujauhe-)lihaa raakana. Mausteita ei tarvita. Eikä haarukkaa. En kuitenkaan ole koskaan onnistunut syömään enempää kuin n. 200g raakaa lihaa. Joskus haaveilen, että söisin koko boksin, se ei ole toteutunut. Tämä on ns. luolanaisen special:

Ja sitten niihin lihapalloihin. Luomulihan sekaan veivasin nipun korianteria, tomaattipyrettä, rouhittua pippuria (kaikenväristä), suolaa, paprikamaustetta ja yhden kananmunan. Pullat pallot kieritin seoksessa, jossa oli mantelijauhoa, korianteria, suolaa ja pippuria. Sitten paistettiin kuori rapeaksi voissa ja uunissa loput.

Ja miltä maistui? Käyttämäni jauho oli kuorineen jauhettu ja maistui hiukan marsipaanilta. Se antoi palloille pehmeän sävyn. Pehmeitä lihamarsipaanipalloja. Houkuttaako? Mmmmm..

2 vastausta to “Kun lihapalloista unta mä näin”

  1. Panu lokakuu 6, 2010 klo 08:16 #

    Moi!

    Mietityttää tuo suomalaisen lihan syönti raakana. Olen kuullut, että monet on raakaa lihaa syövät ovat joutuneet vahvoille matokuureille. Miten on luomujauhelihan kanssa, voiko sen laatuun luottaa?

    • luolanainen lokakuu 6, 2010 klo 18:13 #

      Suoraan sanottuna en tiedä muuten, kuin omaan kokemukseeni perustuen. Itse syön huoletta luomunaudanlihaa ja otan riskin – koskaan ei ole ollut mitään ongelmia. Ainoat ruokamyrkytykset olen saanut lampaanlihasta Englannissa ja kananlihasta Thaimaassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: