Arkisto | elokuu, 2010

Rahastot kullakin

20 Elo

Perjantai, hurraa! Pää on jotenkin tosi jumissa? Ai miksi? No siksi, kun on taas tullut tuijoteltua ruutua toimistolla. Niin, jos en jo ole maininnut, oikeasti meillä on toimistolla tosi hauskaa. Siitä ainakin jo joskus kirjoitin, että pelkkä kiva ei aina riitä, kun ei me siellä maailmaa pelasteta. Kuka sitten työpaikallaan pelastaa mailmaa? Jaa’a.

Tämä on kai tätä nykyajan haihattelua taas, kun on siinä pisteessä, että suurin stressin aiheuttaja on asioiden merkitys tai niiden puute. Kun musta tuntuu. Niin, miltä musta nyt tuntuukaan?

Löysin netistä Advanced Riskology (vau, mikä nimi) -saitin, jota pitää Tyler Tervooren (nimestä päätellen ihn selvästi Coen-veljesten seuraava sankari), katsokaa, mikä tyyppi, ihana:

Luin Tylerin Take This Job & Shove It -postauksen, jossa esitellään konsepti F*** You Fund, eli Haista V**tu -rahasto. Säästetään siis rahaa, jotta voidaan ottaa hatkat duunista, siitä saat pomo – ja tästä! No, ihan hyvä idea. Tuolta saa lisävinkkejä myös siihen, miten se lopullinen niitti isketään tyylillä. Eniten inspiroi kuitenkin opas taiteilijaksi ryhtymiseksi. Tätä minä haluan lisää. Ei kun säästämään!

Olive e burro

19 Elo

Olen syksyn kunniaksi päättänyt palauttaa mieleeni italian kielen. Jotenkin lehteä lukemalla on kivempi opiskella kuin kielioppikirjaa pänttäämällä ja bonuksena voi bongailla ihania italialaisia reseptejä, kuten biscotti salati alle olivi nere, eli ööö.. salaattikeksejä mustilla oliiveilla. Nopeasti tuunasin reseptistä paleoversion ja hyviä tuli, oikeastaan ihan todella herkullisia. (Jos nyt olen tosi kriittinen, niin mantelijauho olisi voinut (taas) olla sitä bliitsattua, eli kuorituista manteleista jauhettua, mutta kun sitä ei tällä hetkellä ole Ruohonjuuressa).

Eli; käsin sekaisin kourallinen pehmeää voita, kolme kourallista mantelijauhoa – johon sekoitettu kaksi hyppysellistä leivinjauhetta – puoli pussia parmesanoa tai grada padanoa (jonka voi jättää pois, jos on oikeasti paleo, mutta maun puolesta ei kannata), luomukanan muna (onko se muuten luomukanan muna vai luomu kananmuna vai luomukananmuna?) ja sitten niitä mustia kivettömiä oliiveja pilkottuna. En koskaan mittaa mitään raaka-aineita, mutta harvoin myöskään kokkaan mitään pahaa. Ei se ole niin vakavaa, kyllä sen hyppysissään tuntee! Muotoillaan taikina pötköksi ja laitetaan kelmulla vuorattuna jääkaappiin puoleksi tunniksi (tai jos on hätähousu, pakkaseen 15 minuutiksi) kovettumaan. Leikataan siivuiksi ja paistetaan uunissa 180 asteteessa kymmenen minuuttia. AijaiJAI. Nautitan salaatin kera tai ilman.

Kurkumaa nassuun

18 Elo

Ostin kauan sitten Thaimaasta kasvojenkuorinta-ainetta, ihanaa keltaista pulveria, jota sekoitetaan kämmenellä veteen ja sitten hierotaan kasvoihin. Tuoksu muistuttaa Thai-saunasta. Tarkemmin tutkailtuani huomasin, että pulveri onkin vain kurkumaa, johon on lisätty kollageenia ja c-vitamiinia. Jälkimmäisistä viis, kurkumalla pääsee pitkälle, eli  kaupan kemikaalimössöt kaatikselle ja maustekaapin kautta kuorimaan!

Kuva täältä.

Lapset vastaan vapaus

17 Elo

En välttämättä halua lapsia. Iloitsen jokapäiväisestä vapaudestani niin, että en ole varma, haluanko vaihtaa sen äitinä olemiseen. Uskon, että monelle lapsen hankkiminen johtuu pelosta, kun pitää ja mitä jos en. Uskon myös, että yksi suurimmista yhteiskunnallisista illuusioista on onni vanhemmuudesta. Todella, nämä väitteet perustuvat uskoon, kokemustahan minulla ei ole.

Näen ympärilläni väsyneitä äitejä. Huomaan pariskuntia, joilla ei ole enää aikaa toisilleen. Kuulen kauhutarinoita valvotuista öistä, seksittömistä avioliitoista, uskottomista aviomiehistä ja vaimoista rakastajineen, näen lapsiperheiden koteja täynnä kamalia muovileluja. Luen lehdistä tarhoista, joiden asukkeja ruokitaan Palmian kamalalla laitosruoalla.

Kuinka minulla mahdollisesti olisi aikaa tai energiaa aamulla viedä lapsi tarhaan? Tai hakea lapsi tarhasta? Haluaisinko edes lastani päivähoitoon? Ja jos en, kuinka rahoittaisin oman ja lapseni elämän? Koska urheilisin? En enää voisi lähteä ex tempore maailmanympärysreissulle (niin kuin nyt muka voisin – no, ainakin teoriassa se on mahdollista), en voisi edes lähteä yksin yöuinnille. Uskaltaisinko enää elää vaarallisesti? Mitä, jos kuolen? Kuka hoitaa lastani? Missä välissä pesisin kaiken sen pyykin, tiskaisin ja korjaisin lelut, kun kodinhoito jo nyt tuottaa vaikeuksia? Koska saisin rentoutua? En varmasti enää voisi pitää ’tänään en tee mitään’ -päiviä.

Ehkä joskus saattaa harmittaa, jos en tule hankkineeni lapsia. Se ei kuitenkaan ole syy perheen perustamiselle. Ja kyllä minä rakastan lapsia, mutta niin minä rakastan vanhuksiakin. En silti ole vanhainkodissa töissä. Toiset haluavat lapsia ja toiset haluavat elää elämänsä vähän toisella tavalla. Ja voinhan aina muuttaa mieleni.

Hieno tarra täältä.

Mieli vastaan keho

15 Elo

Tajusin tänään treenatessa, että mieli häviää aina keholle. Mieltä kun ohjaa mukavuudenhalu, vaikka keho kyllä kestää kovaakin menoa. Siis mitä?

Aamulla mieli käskee painamaan snooze-nappia, keho kyllä kykenisi heräämään. Mieli myös käskee huilaamaan, kun homma käy vaativaksi (esim. treeni / työ), keho vielä jaksaisi. Mieli vaatii suklaakakkua, keho ei sitä tarvitse. Kun ollaan tositilanteessa, mieli antaa silloinkin periksi. Ensin lähtee taju, sitten vasta henki.

Juu, no mutta käytännössä, kuten vanha valmentajani tapasi sanoa, Strong Mind Baby! Mieltä kannattaa harjoittaa.

Cityhippiä pelottaa

15 Elo

Todella paljon joka paikassa puhutaan downshiftingistä ja kuluttamisen vapaaehtoisesta vähentämisestä. Että me olemme erilainen sukupolvi, joka haluaa enemmän aikaa, vähemmän työtä – elämyksiä tavaran sijaan.

Ajatus kuulostaa jalolta ja eteeriseltä – hypätään kaikki pois oravanpyörästä, jätetään mainostoimistoduuni ja eletään vähemmällä onnellisempina. No, sitähän minäkin haluan! Olen vaan vähän pelkuri.

Opiskeluaikona ja niiden jälkeen olin tosi köyhä, joskus piti todella ostaa sitä halvinta tonnikalaa. Ruokalasku oli kai jotain 20 euroa viikossa. Haaveilin vain siitä, että voisin ostaa mitä haluan katsomatta hintalappua. Vuodet vierivät ja rupesin tienaamaan kiitettävästi. Stockan Herkku on tullut tutuksi ja ostoskoriin kelpaa useimmiten vain luomu. iHerbistä saa kätevästi elintärkeitä ravintolisiä, kuten vehnäorasjauhoa, chlorellaa, maitohappobakteereja ja tietysti kalaöljyä – kuka nyt ilman sitä uskaltaisi olla. Aamukahvi on luomua, maito on lähitilalla tuotettua, pyykinpesuaine on ekoa – kirjahyllystä löytyy Petos Lautasella ja Enough. Minusta on tullut cityhippi, kääk.

No, nyt sitten pitäisi hypätä siitä oravanpyörästä. Oikeastaan tekisi mieli haistattaa pitkät koko työelämälle. Se tarkoittaa, että pitää kai samalla köyhtyä. Täytyy varmaankin luopua goji-marjoista ja kuivatuista luomuomenarenkaista. En kai voi enää ostaa pergaa. Kuinka pärjään ilman macaa? Minulla ei varmasti oikeasti ole varaa ostaa vaatteita. Tai käydä elokuvissa.

Kyllä, luopuminen on luopumista, vaikka hoettaisiinkin, että saat sitä, mistä luovut. Voi olla, että naapurilla on downshiftingin jälkeen hienompi Vitamix ja uudemmat Five Fingersit. Olenko valmis? Miksi pelkään? Tätähän juuri haluan, oman porkkanapenkin ja aikaa, vai mitä?

Porkkanalevä

14 Elo

Tämä on hyvää. Raastetaan pari luomuporkkanaa pienellä terällä ja sekaan liotettua Arame-merilevää (esim. Clearspring) ja merisuolaa. Jos laittaa (paahdettuja) siemeniä, tulee kauniimpi. Murennettu feta (esim. luomuvuohenjuusto Minerva) sopii tähän salaattiin kuin nyrkki silmään.

Metsässä

14 Elo

En ollut tänään Flow-festareilla, enkä Ankkarockissa, en edes juossut maratonia. Se sijaan olin metsävaelluksella pienessä porukassa. Pääsin ekaa kertaa testaamaan Fiver Fingersejä kunnolla. Se tuntui siltä, kuin olisi saanut viisi varvasta, joiden olemassaolosta ei koskaan ole ollut tietoinen. Tai siltä, että oli osa sitä metsää eikä vain isokenkäinen tarpoja. Tunsin kaikki kävyt ja kosteuden ja risut. Se oli ihanaa. Parasta oli kävellä mättäällä, niin pehmeää.

Kohokohta (minulle) oli, kun metsästä löytyi jonkun tekemä upea laavu, jonka oksan nokkaan oli ripustettu kuivuneet hauen leuat. Hieno.

Kyseessä oli hiljainen veallus – emme koko aikana sanoneet sanaakaan.  Oli ihanaa vain ajatella tai olla ajattelematta. Keksin sienille nimiä (samettilakki) tai vain toistelin ja rytmitin sanoja mielessäni (sa-met-ti-lak-ki, saa-meeettt-i-laaaakkk-i. Hahaa, yksinkertaista on elo joskus. Välillä pysähdyimme meditoimaan ja kerran söimme yhdessä eväitä. Josta tuli mieleeni, että aivan liian usein syön hotkien ja tehden samalla jotain muuta. Oli aivan erilaista syödä luonnossa, hitaasti, maistellen ja tunnustellen. Ja olla hiljaa. Muut olivat tuoneet kaikkia hienoja virityksiä, minulla oli tarjota vain kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä.

Ja pähkinöistä tuli mieleen jokapäiväinen aamiaiseni, eli marjoja (yleensä mustaherukoita, joskus mustikoita), maca-jauhoa, marjoja ja kookoskermaa. Varmaan tuttua peruspaleosettiä, mutta ihan parasta. Moni ei ihme kyllä voi sietää macaa, itse en ole huomannut yhtään mitään terveys-/virkeysvaikutuksia, syön sitä nimenomaan maun vuoksi. Voisin elää marjoilla ja pähkinöillä.

Kivikautista menoa Kierikissä

13 Elo

Bongasin työpaikalla uusimmasta Apu-lehdestä artikkelin (juu, kuka lukee Apua? No, ehkä pitäisi) kivikautisesta Kuttelo-heimosta. Kyseessä joukko ’alan ihmisiä’, arkeologeja, asiantuntijoita ja harrastajia, jotka kokoontuvat kesäisin kuukaudeksi ja syksyisin viikoksi elämään kuin edeltäjänsä. Sitä syödään, mitä löydetään ja kiinni saadaan. Koskaan ei kuulemma ole kukaan kuollut nälkään, vaikka nälkäisinä on leiriltä joskus lähdetty.

Tarkoituksena on ilmeisesti joskus elää leirissä kokonainen vuosi kivikauden elämää, siihen odoitetaan rahoitusta EU:lta ja televisiokanavilta (apua, ei kai mitään kivikauden BB-tositeeveesarjaa).

Artikkelia ei voi lukea netissä, mutta täältä löytyvät kivikautisen kylän ei-niin-kivikautiset nettisivut.

Pahe

13 Elo

..tai oikeastaan kai hyve. Kun on niin namia (harmi kun ei kasva puussa, eikä mene paleosta vaikka kuinka haluaisi). Joskus vielä kai pääsen tästä eroon. En vain tiedä, haluanko. Luolanainen rakastaa!




%d bloggaajaa tykkää tästä: