Sunnuntain ajatuksia

10 Oct

Olin tänään taas joogassa. Kymmenes kymmenettä, vuonna kaksituhatta kymmenen, kello kymmenen. Wau. Oli aivan ihanaa. Olen niin iloinen, että olen löytänyt opettajan, joka edustaa sitä, mitä juuri nyt kaipaan. Eli vastapainoa ikuiselle suorittamiselle, yleiselle hektisyydelle ja informaatiotulvalle. Hän puhuu joogan lomassa juuri niistä asioista ja kehottaa olemaan hyvä itselle, rauhoittumaan. Kiitos.

Olen tietysti kiinnostunut – niin kuin moni muukin – lempeämmästä elämästä, mutta minua vaivaa yksi asia. Kun nyt joka paikassa puhutaan esimerkiksi oravanpyörästä poishyppäämisestä tai terveydestä ja moni kirjoittaa blogiakin (myös minä, heh) aiheista, on kaikki kuitenkin kovin minäkeskeistä. Minä syön hyvin ja olen terve, minä joogaan, minä otan aikaa itselleni, minä irrottaudun stressistä.

Myöskin suorittamisesta irtipääsemisestä voi tulla toisenlaista suorittamista. Siis, että se  ’uusi elämä’ onkin jotain, jota tavoitella. Pitää tulla tietoiseksi, pitää laajentaa tietoisuutta, pitää opiskella uusia asioita, pitää olla parempi ihminen.

Samoin, kun pyritään muuttamaan vanhoja tottumuksia, esimerkiksi eroon kuluttamisesta, vanhat tavat korvataan uusilla: ostetaan goji-marjoja, matkataan Balille ja hankitaan luomuvaatteta ja sähköauto.

Jotenkin se yksinkertaisin yksinkertaisuus unohtuu. Se, kuinka isovanhempamme elivät. Lanttua ja silakoita! Hiihtoa ja saunomista!

Uskon myös, että ihminen on onnellinen kiinnittäessään vähemmän huomiota itseensä ja enemmän huomiota ulkopuolelle, muihin kanssaihmisiin. Hyvistä teoista ja toisten auttamisesta tulee hyvä mieli, jota ei tavoita, vaikka kuinka opettelisi lukemalla paremmaksi ihmiseksi.

Itsekin jotenkin tunnun räpistelevän jossain mukamuutoksen kourissa. Haluaisin kuitenkin oppia elämään oikeasti yksinkertaisemmin, haluaisin tehdä jotain oikeasti merkityksellistä ja haluaisin olla vähemmän itsekeskeinen ja pinnallinen, unohtaa oman olemassaoloni edes joskus.

2 vastausta to “Sunnuntain ajatuksia”

  1. coco maaliskuu 10, 2011 klo 15:51 #

    Kuka tämä joogaopettaja on ja mistä löytyy? Etsin juuri tuollaista kuin kuvailet blogissasi..

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: