Arkisto | marraskuu, 2010

Se on täällä taas

30 Mar

Se, eli joulu. Ainakin melkein. Vaikka vastustankin melkein kaikkea, joulu on softspottini. Rakastan joulua. Ehkä se johtuu siitä, että se on yleensä ainoa hetki, kun olemme koko epämääräinen ja omituinen perheeni yhden pöydän ääressä. Joulun tunnelmassa on jotain ihanaa. Rakastan joululauluja, mausteisia tuoksuja. Jouluruokia, ahh! On kuitenkin yksi asia, mistä en niin välitä ja se on lahjarumba. Joka joulu päätämme, että tänä vuonna emme sitten osta lahjoja, mutta koskaan se ei päde. Minusta on kertakaikkisen kamalaa, että kansa ostaa luotolla lahjoja, joihin ei ole varaa ja joita kukaan ei tarvitse vaan, koska on pakko. Kauhea paniikki ja hätä ja ahdistus. Ei kiitos.

Tänä jouluna aion ehdottaa, että skippaamme koko lahjojenjakotilaisuuden – lapset saakoon lahjansa aamulla ennen kuin me aikuiset edes saavumme juhlapaikalle. Lahja on se, että olemme yhdessä, syömme ihania ruokia ja nautimme toistemme seurasta. Katsotaan, meneekö läpi. Joulukalenterin ostin kuitenkin itselleni ja liimasin sen jääkaapin oveen. Siitä tykkään.

Yllytyshullu

30 Mar

Veli yllytti osallistumaan Helsinki City Runille ensi keväänä. Yritin kieltäytyä, koska en muka usko, että ihminen on luotu juoksemaan pitkiä matkoja. Mutta kun veli pyytää, on pakko mennä. Yhdessä sitten juostaan, rinta rinnan – ihan kivaa. Pisin juoksemani matka (ikinä) taitaa olla 12km. Pitää kai ihan treenata. Jännittävää.

(Kuumaa) pikaruokaa

30 Mar

Yleensä pikaruoka valmistuu blenderissä, joskus myös kattilassa. Pakastevihanneksia, purkkiherneitä, kookoskermaa, kurkumaa, cashew-pähkinöitä, chiliä ja suolaa. Halpaa ja hyvää.

Jalat maassa ja nakit kattilassa

29 Mar

Tämä annos on omistettu isälleni, joka keitteli meille (minulle ja isille) nakkeja perjantai-iltaisin, kun olin pieni. Silloin kaksi oli normaali ja kolme paljon, nyt menee kolme ISOA (keitettyä) Vatajan nakkia helposti. Tätä myös jalat maassa -annokseksi kutsutaan, eli seuraksi ketsuppia ja Rainbow:n aurinkokuivattuja tomaatteja – ei luolassakaan aina voi syödä pelkkää luomutuotettua lähiriistaa.

Juupas eipäs

29 Mar

Tulipa tänään sellainen ajatus mieleeni, että kaikesta voi olla varma. Tai sitten ei mistään. Tarkoitan sitä, että jos on tarpeeksi vakuuttava, mikä tahansa voi olla ns. totta. Kirjoitin esimerkiksi viime viikolla, että päämäärät ja tavoitteet saattavat olla turhia. Yhtä hyvin voisin väittää, että pitää ehdottomasti olla päämääriä, koska ilman niitä ei.. no, pääse perille.

Olen monesti maininnut, että haluaisin kulkea keskitietä. Toisaalta sisälläni asuu melkoinen ääri-ihminen ja joskus tuntuu, että jotain puuttuu, jos en saa revitellä elämässä niin, että paukkuu. Hitto, tunnen mieluummin kipua kuin en mitään. Haluaisin uskoa, että meditaatio tuo onnen, mutta olen aika onnellinen ilmankin ja saan mielenrauhaa, kun riehun tarpeeksi.

Ja ne ruoka-asiat. Joka paikasta tulee eri infoa. Itse olen nyt kaiken kokeilleena valinnut tämän luolalinjan ja haluan uskoa siihen, että esimerkiksi vilja- ja maitotuotteet ovat pahasta – ennen tosin käytin maitotuotteita ongelmitta. Mummini elää lähinnä leivoksilla ja voi erittäin hyvin ikäisekseen (90).

Pelastunko syömällä luomua ja välttämällä lisäaineita ruoassani ja sulfiitteja samppoossani? Elänkö pitkään ja onnellisena jos harjoittelen intervallityyppisesti ja lopetan alkoholin käytön? Mistä sen tietää? Kokemus kertoo, jep. Mutta siihen vaaditaan koko elämä. Sillä välin pitää valita, kenen puolella seisoo ja uskoa. Uskoa siihen, että tämä on nyt se juttu.

Kuka minä tai kukaan muukaan olen sanomaan, kuinka elää ja minkälaisia valintoja tehdä? Mikä on tärkeää? Pitääkö olla periaatteita vai pitääkö olla ilman periaatteita? En osaa tähän nyt vastata itsekään.

Elämästä

28 Mar

On ollut viikonloppu aikaa olla ja tehdä mitä huvittaa. Olen ollut oikeastaan omissa oloissani ja treenannut. Ollut. Lukenut. Kuunnellut musiikkia. Käynyt hallissa ja Silvopleessä syömässä – yksin. Rakastan viettää aikaa yksin.

Perjantaina kuitenkin käväisin eräissä juhlissa ja tapasin paitsi paljon vanhoja tuttuja, myös monia uusia ihmisiä. Totesin vaan itsekseni jälkeenpäin, että tapani elää kai poikkeaa monen muun elämästä aika lailla. Ei arjessani ole mitään kovin erikoista, mutta näen ehkä maailman valtavirrasta poiketen. Esimerkiksi se, että haluan viettää niin paljon aikaa yksin. En millään viitsi istua baareissa / järjestää itselleni iltaohjelmaa. En unelmoi perhe-elämästä. Asun keskustassa miniasunnossa, enkä halua isompaa kotia. En halua uraa, eikä minua oikeastaan haittaa, etten ole parisuhteessa. Tietysti olisi mahtavaa, jos joku upea mies veisi sydämen, mutta aika harva mies elää tässä samassa mikä-mikä-maassa.

En myöskään ole Facebookissa. Minulla ei ole televisiota. Ei tulisi mieleenkään katsoa jotain BB:tä – ei todellakaan. En lue sanomalehtiä (paitsi The Timesia ja sieltäkin lähinnä isommat artikkelit, enkä niinkään uutisia). En siis oikeastaan edes tiedä, mitä maailmassa tapahtuu. Sen sijaan luen paljon muuta mielenkiintoista – luen ihmisisistä, buddhalaisuudesta, treenistä, elämästä, muista kulttuureista. Kirjoitan. Kännykkäni on melkein aina äänettömällä. Minulla ei ole edes pesukonetta, vaan pesen pyykkini käsin tai vien pesulaan. En syö lääkkeitä, en edes päänsärkylääkkeitä. Minulla ei ole autoa (skootteri tosin on, mutta se on talviteloilla). Kävelen joka paikkaan, eikä minua haittaa, vaikka matka kestää. Koska olen yksin, minulla ei ole kiire. (Paitsi töissä joskus.) Viettäisin lauantai-iltaa sata kertaa mieluummin mummin luona kuin viinilasin ääressä baarissa. Mummi onkin yksi parhaista kavereistani.

Tässä ei nyt taida olla mitään punaista lankaa, mutta pointti oli se, että välillä tuntuu, että elän jossain kuplassa, yhteiskunnan sisällä, mutta silti erillisenä. Ennen olin siitä ehkä huolestunut, tuntui, että piti olla sosiaalinen, piti tehdä sitä tai tätä, mutta en enää – nyt kaikki on hyvin.

Ja juuri nyt tekee mieli kuunnella kynttilän valossa joululauluja ja juoda chili-teetä. Muistan kun ulkomailla asuesani kuuntelin tätä biisiä ja kaipasin Suomeen talven keskelle. Nyt olen täällä. Ihanaa.

Kalaöljyä pullosta

28 Mar

Olen jo jonkin aikaa vetänyt kalaöljyni nestemäisenä. Ajatus kuvotti ja olin ennakkoluuloinen, mutta löysin öljyn, jota voi vetää helposti parikin lusikallista kerralla, eikä tarvitse edes pitää nenästä kiinni. Salaisuus on mukaan lisätyissä appelsiini- ja rosmariiniöljyissä, joka peittää tehokkasti kalan maun. Mieluummin näin kuin kapseleina, jotenkin minua epäilyttävät kapseleiden kuoret, ne aina näyttävät ravinnoksi kelpaamattomilta. Sitä paitsi tämä öljy saadaan pienistä kaloista eikä esimerkiksi turskasta, mikä on ilmeiseti hyvä juttu. Kalaöljylläni on kyllä valitettavan suuri hiilijalanjälki, koska tilaan sen Kaliforniasta asti, eli täältä.

Mitä minä teen ja kuka minä olen?

27 Mar

Olin eilen parissa tapahtumassa, joissa tapasin paljon vanhoja tuttuja, joista monia en ollut tavannut kymmeneen vuoteen. Esimmäiseksi kaikki kysyvät aina ”Mitä sä teet nykyään?”. Pitkään olin itse(kin) kovin työkeskeinen ja oli mahtavaa kertoa, mitä teen. Ajan myötä haluan vähemmän ja vähemmän perustaa minuuttani ammattini varaan. Vastaan usein, että teen töitä.

Suunnitelmani mukaisesti lopetan työpaikassani keväällä ja ryhdyn freelanceriksi. En kuitenkaan oikeastaan vieläkään tiedä, mitä tulen tekemään. Mitä sitten vastaan kyselijöille? Miksi edes mietin tätä asiaa? Ehkä siksi, että olen tottunut, että identiteettini kuitenkin määräytyy paljolti työni mukaan. Olen alalla ja kohta en enää ole alalla. Olen jotain muuta. En myöskään halua aina selittää, että olin alalla, mutta vapaaehtoisesti jättäydyin pois. You know, downshiftasin, tiedättehän, se on tosi muodikasta juuri nyt. Olen taas cool.

Tarkoituksenani on muutoksen myötä saada enemmän vapautta päättää omista aikatauluistani ja olla sitoutumaton paikkaan. Minusta tulee yksityisyrittäjä. En vielä tiedä, kuinka se tapahtuu, minulla ei ole hajuakaan käytännön asioista. Minulla ei ole penniäkään säästössä, eikä varsinaista suunnitelmaa. Ajattelin, että rupean ehkä kirjoittamaan ja jotain. Pummiksi en aio heittäytyä, haluan kuitenkin tehdä asioita, mutta haluan tehdä asioita, joihin itse uskon.

Minua ei silti pelota tippaakaan. Ehkä vähän jännittää, kuinka kaikki lähtee käyntiin. Tuleeko minusta köyhä – kuinka saan opintolainan ja kaiken muun maksettua? Toisaalta rahattomuuteenkin jouduin tottumaan joskus opiskelijana. Sitä paitsi kun on töissä, on tiettyjä tarpeita, joihin menee aikaa ja rahaa. Pitää olla vaatteita eri tilaisuuksiin. Pitää olla siistit kengät ja muistaa kammata tukka. Pitää käydä lounaalla. Pitää sitä ja pitää tätä. Minähän haluan elää rentoa verkkarielämää ja olla vapaa! Se on unelmani juuri nyt.

Vailla päämäärää

25 Mar

Zen Habitsissa on hieno postaus saavuttamisesta ilman päämäärää tai tavoitteita. Se löytyy täältä. Tämä on taas näitä juttuja, jotka aavistan oikeiksi, mutta jotka vaativat hieman sisäistämistä. Maapallo ei olekaan litteä. Maraton ei takaakaan huippukuntoa. Puuro ei olekaan terveysruokaa. Onnellisuutta ei voikaan ostaa. Kevyttuotteet ovatkin huijausta. Tavoitteet eivät olekaan välttämättömiä.

Luolamiehen kutsuhuuto

24 Mar

Apua apua, MovNat tulee naapuriin. Kyseessähän on the ultimate luolamiehen, Erwan Le Corren MovNat workshop. Olen seurannut miestä kaukaa ja kerran jo ollut sähköpostiyhteydessäkin, kun meinasin tarjoutua viidakkoon koulutettavaksi. Kyseessä siis luonnossa liikkumisen / crossfitin sekoitus, luolaihmisen hommaa. Nyt mietin, pitäisikö ostaa lippu vaiko eikö. Pelkkä kahden päivän treeni kustantaa neljäsataa, päälle majoitukset, lennot ja muut. Aijaijai, mieli tekisi, mutta lompakko on aika tyhjä. Huh.

%d bloggaajaa tykkää tästä: