Elämästä

28 Nov

On ollut viikonloppu aikaa olla ja tehdä mitä huvittaa. Olen ollut oikeastaan omissa oloissani ja treenannut. Ollut. Lukenut. Kuunnellut musiikkia. Käynyt hallissa ja Silvopleessä syömässä – yksin. Rakastan viettää aikaa yksin.

Perjantaina kuitenkin käväisin eräissä juhlissa ja tapasin paitsi paljon vanhoja tuttuja, myös monia uusia ihmisiä. Totesin vaan itsekseni jälkeenpäin, että tapani elää kai poikkeaa monen muun elämästä aika lailla. Ei arjessani ole mitään kovin erikoista, mutta näen ehkä maailman valtavirrasta poiketen. Esimerkiksi se, että haluan viettää niin paljon aikaa yksin. En millään viitsi istua baareissa / järjestää itselleni iltaohjelmaa. En unelmoi perhe-elämästä. Asun keskustassa miniasunnossa, enkä halua isompaa kotia. En halua uraa, eikä minua oikeastaan haittaa, etten ole parisuhteessa. Tietysti olisi mahtavaa, jos joku upea mies veisi sydämen, mutta aika harva mies elää tässä samassa mikä-mikä-maassa.

En myöskään ole Facebookissa. Minulla ei ole televisiota. Ei tulisi mieleenkään katsoa jotain BB:tä – ei todellakaan. En lue sanomalehtiä (paitsi The Timesia ja sieltäkin lähinnä isommat artikkelit, enkä niinkään uutisia). En siis oikeastaan edes tiedä, mitä maailmassa tapahtuu. Sen sijaan luen paljon muuta mielenkiintoista – luen ihmisisistä, buddhalaisuudesta, treenistä, elämästä, muista kulttuureista. Kirjoitan. Kännykkäni on melkein aina äänettömällä. Minulla ei ole edes pesukonetta, vaan pesen pyykkini käsin tai vien pesulaan. En syö lääkkeitä, en edes päänsärkylääkkeitä. Minulla ei ole autoa (skootteri tosin on, mutta se on talviteloilla). Kävelen joka paikkaan, eikä minua haittaa, vaikka matka kestää. Koska olen yksin, minulla ei ole kiire. (Paitsi töissä joskus.) Viettäisin lauantai-iltaa sata kertaa mieluummin mummin luona kuin viinilasin ääressä baarissa. Mummi onkin yksi parhaista kavereistani.

Tässä ei nyt taida olla mitään punaista lankaa, mutta pointti oli se, että välillä tuntuu, että elän jossain kuplassa, yhteiskunnan sisällä, mutta silti erillisenä. Ennen olin siitä ehkä huolestunut, tuntui, että piti olla sosiaalinen, piti tehdä sitä tai tätä, mutta en enää – nyt kaikki on hyvin.

Ja juuri nyt tekee mieli kuunnella kynttilän valossa joululauluja ja juoda chili-teetä. Muistan kun ulkomailla asuesani kuuntelin tätä biisiä ja kaipasin Suomeen talven keskelle. Nyt olen täällä. Ihanaa.

Yksi vastaus to “Elämästä”

  1. Mikko Moilanen helmikuu 4, 2011 klo 19:48 #

    Mä voisin joskus vähä remppaa sun skootteria🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: