Arkisto | joulukuu, 2010

Vuosi paketissa

31 Jou

Niin se on taas aika pistää vanha vuosi nippuun ja suunnata kohti tulevaa. Vaikka en (enää) uudenvuodenlupauksia teekään, jotenkin vuoden vaihtuminen on kiva siitymäriitti uuteen. Voi vertauskuvallisesti jättää kaiken taakseen ja innostua uudesta.

Viime vuonna (2009) elämässäni kaikki muuttui. Asuin kolmessa eri maassa, jätin työni, ystäväni ja kotini. Heiluin ympäriinsä, kyllä, minulla oli lievä kriisi – myönnän sen nyt. Olin silloin aika ehdoton, kaikki tai ei mitään. Poltin itseni loppuun tahattomasti, halusin vaan niin kovasti olla hyvä jossain.

Tänä vuonna onnistuin nauttimaan uusista, muutosten tuomista asioista. Rauhoituin hyvällä tavalla hieman, enkä enää sätkyillyt joka suuntaan.Rakastuin kerran ja särjin sydämeni, nyyh, mutta oli se silti hieno kokemus. Olen lähentynyt tämän vuoden aikana todella paljon perheeni kanssa – muiden kanssa on helpompi olla, kun pitää itsestään ja on tyytyväinen omaan elämäänsä. Täytin tänä vuonna 30, mutta ei se sitten ollutkaan katastrofi, koska olin jo kriisini kriiseillyt ennakkoon. Minusta on hienoa asua Suomessa, viihdyn itsenäni kanssa päivä päivältä paremmin. Olen paleoitunut olematta ehdoton. Olen saanut olla tosi hienossa työpaikassa upeiden ihmisten kanssa työskennellen mahtavien projektien parissa.

Ensi vuonna toivon, että sama suunta jatkuu, tosin olen taas valmis muutoksiin – on taas aika uuden. Toivon, että saan tavata uusia ihania ihmisiä, saan vapauden toteuttaa itseäni ja löydän taas hieman hautautuneen luovuuteni. Haluan olla vapaa – aikaan ja paikkaan sitoutumaton. Haluan myös olla entistä anteliaampi, en halua olla tavaran orja, haluan antaa pois. Olisi myös mahtavaa rakastua, tietysti. Luolamiehet ohoi!

Tässä mennyt vuosi kuvina. Talvimaisema Kaivarissa. Hullu poro lapissa. Hedelmällisyyttä talvipuutarhassa – jossa olimme kuhertelemassa silloisen rakkauteni kanssa. Vappu – myös Kaivarissa. Otin kuvan auringosta ja seuraavana päivänä huomasin, että olin kuvannut alastoman miehen lennossa. Hyvin outoa. Kesän lempituoli meren rannalla (taas Kaivarissa). Hiirulaisen viimeinen matka. Yksin Amsterdamissa kesällä. Veneretkellä näimme Jumalan valon. Luolanainen luolassa. Syysmyrsky. Sorsat talviuinnilla. Siinpä se. Sen jälkeen kun aloitin blogin pitämisen, kamerassani näyttää olevan kuvia lähinnä pihveistä ja smoothieista, pah.

Upeaa uuttavuotta kaikille, olkaa kiltisti!

Lihansyöjän innolla

30 Jou

Kuten olen jo aikaisemmin maininnut, suunnitelmissani on siirtyä työläisestä vapaaksi taiteilijaksi keväällä. Haaveissani on ollut mahdollistaa minimaalinen työnteko ja maksimaalinen vapaus. Olen nyt miettinyt asiaa ja yllätyksekseni innostunut asiasta ihan uudella tasolla. Enää ainoa kriteerini ei ole se (tosin edelleen se on tärkeää, on on), että tekisin mahdollisimman vähän töitä, vaan että saisin tehdä mahdollisimman inspiroivaa, luovaa ja eettisesti perusteltua työtä.

On mahtavaa päästä tekemään uusia juttuja! Ihanaa löytää taas tekemisen ilo, saada itse päättää omasta aikataulustaan, periaatteistaan ja tekemisistään. Olenkin työstänyt ideoitani jo ihan olan takaa ja kirjoittanut liiketoimintasuunnitelmaa. Yht’äkkiä huomasin, että olen nököttänyt suunnitelmieni äärellä kuin tatti yhteen menoon kymmenen tuntia – huomasin kehitelleeni kokonaan uuden työskentelytavan ja yritysmallin (vau). Kukaan työnantaja ei voi enää kuvitella, että toimisto tulee säilymään entisellään tai että olisi olemassa jokin standardiratkaisu, ehei. Maailma muuttuu ja työpaikkojen on muututtava samaan tahtiin. Enempää en paljasta, mutta tästä tulee hyvä, jesh!

Pitää yksi reseptikin heittää joukkoon. Kun kaikki muutkin ovat herkutelleet pizzalla, piti minunkin ja hitsi vie, että olikin hyvää, namnamnam! Alkuinnoittajani Kukka ”Kuula” Kukkasen pizzapohja oli kuulemma ”laattana raakaa jauhelihaa”, kuulostaa herkulliselta. Itse paistoin lihapohjan (350g jauhettua luomunautaa, kananmuna, suolaa ja pippuria) ensin ja sitten vasta lisäsin täytteet (tomaattipyrettä, aavistus ketsuppia, basilikaa, oliiveja, pippuria, tomaatteja ja juustoa). Pakkikselta löytyy yhdeksän sivun viestiketju aiheesta niille, jotka haluavat perehtyä asiaan syvällisemmin.

Uskomatonta, mutta totta, olin joskus vegaani kuukauden verran. Totuus on, että olen lihansyöjä. Himoitsen lihaa. Rakastan lihaa. Liha on parasta.

Light Life

29 Jou

Ruoka on kärsinyt inflaation. Kaikkialla myydään väärennettyä tavaraa – mikään ei ole enää sitä mitä pitäisi. Rasvassa on mahdollisimman vähän rasvaa ja kermapurkissa light-leima. Entinen sokerivesi on sokeritonta ja kahvi kofeiinitonta. Kasvissyöjille on lihattomia nakkeja – kun laittaa silmät kiinni, voi kuvitella lihan suussaan. Alkoholiongelmaisille alkoholitonta olutta ja sairaille suolatonta suolaa. Paljon maksaa, mutta mitään ei saa, vaikka kuinka haluaa.

Sinänsä outoa, sillä yleensä ihmiset haluavat mahdollisimman paljon vastinetta rahoilleen. Kun ostetaan asuntoa, mieluummin neljä huonetta kuin kolme, jos hinta on sama. Tämä ei enää päde ruokakaupassa. Mahdollisimman vähän kaikkea, vain sata kaloria, maksimissaan kymmenen prosenttia rasvaa ja ehdottomasti sokeritonta. Hieno etiketti ja kuuluisa ravintoasiantuntija televisioon ja kauppa käy. Aika eriskummallista ottaen huomioon, että ruoan tarkoitus on ravita.

Tästä tulikin mieleeni, että Actimel aka Danone ei koskaan vastannut asiakaspalautteeseen, jossa kyseenalaistin heidän mainostamansa terveysvaikutukset. Ilmeisesti heitä ei voisi vähempää kiinnostaa yksittäisten kuluttajien vonkaamiset, kunhan kauppa käy.

Löysinpä kuitenkin Danonen sivuilta heidän yrityskuvauksensa, voi kuinka söpöä. Tätähän voisi soveltaa vaikka mihin. Kuka kaipaa kymmentä käskyä, kun on Danone ja näin upeat moraaliset ja käytännön periaatteet:

Jogurttia vuodesta 1919

Danone on voimakkaasti sitoutunut työskentelemään kuluttajien terveyden ja hyvinvoinnin hyväksi, mielihyvää unohtamatta. Tutkimus- ja kehityskeskus Danone Vitapole selvittää yhteistyössä maailman johtavien ravitsemusasiantuntijoiden kanssa eri raaka-aineiden, ravintoaineiden ja ruokatottumusten vaikutuksia terveydelle. Näin ravitsemusalan osaaminen ja tutkimus voidaan parhaiten hyödyntää uusien tuotteiden kehittämisessä.

Arvomme: Avoimuus, innostuneisuus, inhimillisyys ja läheisyys.

Avoimuus: Tiedonhalu, aktiivisuus ja käytännönläheisyys. Erilaisuus ja erilaiset mielipiteet ovat rikkaus. Jähmettyneitä toimintamalleja kyseenalaistamalla syntyy uusia mahdollisuuksia. Avoin keskustelu ja aito halu kuunnella ovat avoimuuden perusta.

Innostuneisuus: Rohkeus, intohimo ja valmius ottaa haasteet vastaan. Vain hallittu riskinotto ja kiihkeä halu ylittää itsensä vievät uusiin ennätyksiin. Ei ole olemassa rajoja, on vain esteitä, jotka voi ylittää.

Inhimillisyys: Jakaminen, vastuu ja toisten kunnioittaminen. Yhteistyö on yksilöllisten tarpeiden huomioimista. Myös vastuunkanto tuotteista, työturvallisuudesta ja ympäröivästä yhteiskunnasta on toisten ihmisten huomioonottamista.

Läheisyys: Lähestyttävyys, luotettavuus ja empaattisuus. Läheisyys merkitsee helposti ymmärrettäviä viestejä, rehtiä käytöstä sekä henkilöstön että sidosryhmien suuntaan – joka paikassa, joka päivä, jokaiselle. On tärkeää olla oma itsensä ja ottaa vastuu päätöksistä ja asioista. On myös luotettava ihmisiin ja oltava luottamuksen arvoisia.

Lähde: danone.fi

Possu ja sen kaveri

29 Jou

Koska en saanut jouluna kinkkua tarpeeksi, tyydytin eiliset possuhimoni kasslerin voimin. Tätähän nyt on luolakeittiössä valmistettu ennenkin monta kertaa. Kieritin kolme pientä possunpalaa ensin kananmunassa ja sitten kookosjauhomausteseoksessa, jonka jälkeen koko lössi pannulle kookosöljyyn tirisemään. Possujen seuralainen olikin ihan uusi – ja ilmeisen kaukaa lennätetty – tuttavuus, Pok Choi. En ollut ihan varma, kuinka valmistaa eksoottinen ystäväni, mutta päädyin ihan viime hetkellä paistamaan kaunokaiset ensin nopeasti kookosöljyssä ja hetken mielijohteesta heitin joukkoon anista. Lisäsin suolaa sekä vettä ja annoin olla kannen alla jonkun aikaa.

Possusta tuli taas ihan överihyvää ja Pok Choi maistui siltä kuin joku muu olisi sen valmistanut. Eksoottiselta hyvällä tavalla, jotenkin kiinalaiselta. Tätä lisää.

Cityhipin synninpäästö

28 Jou

Tulipa ratkaistua eräs minua vaivannut eksistentiaalinen dilemma, joka melkein ehti kriisiksi puhjeta. Kyseenalaistin nimittäin koko luolanaiseuteni. Enhän minä missään luolassa asu, enkä edes metsästä. Ostan luomulihani Stockan herkkutiskiltä ja blendailen megakalliita superfoodsmoothieita Helsingin ytimessä. Ostan eko-sitä ja eko-tätä, eli kulutan enemmän kuin on tarpeen. Työskentelen paholaisen advokaattina kaupallisessa roolissa. Kaiken kukkuraksi kehtaan salanimellä peräänkuuluttaa luolaelämän ihanuutta.

Sitten ymmärsin, että olen ottanut itseni aivan liian vakavasti. Ei kai kukaan oleta, että oikeasti asuisin luolassa tai keräilisin marjoja lounastunnilla. Haloo, elämme nykyaikaa. Jep, olen se cityhippi – sellainen, joille isäni naureskelee. Mutta mitä sitten? Täytyy olla mielenkiinnon kohteita, muuten tylsistyy. Minä opiskelen gojimarjatiedettä ja koen maailmantuskaa. Paitsi en koe enää, tuska ei auta ketään.

On hyvä tiedostaa asioita ja on vielä parempi muuttaa tottumuksia, mutta en ole valmis oikeaksi luolaihmiseksi. Ainakaan vielä. En ole ennenkään elämässäni saavuttanut ehdottomuudella kuin ongelmia. Se on se keskitie! Minä luen muotilehtiäni ja elän citykuplassani luolassani, enkä suostu pahoittamaan mieltäni, vaikka muoti onkin ihan syvältä. Tavallaan. Mutta kun rakastan kaikkea kaunista! Jos muotia ei olisi ollut olemassa, olisin keksinyt sen, varmasti olisin! Olisin myös keksinyt suklaan, aurinkolasit ja iPodin.

Tähän samaan hengenvetoon tuntuu hyvältä tehdä pari muutakin tunnustusta. Sex and the City on mielestäni tosi hyvä. Minulla on kahdeksan paria urheilukenkiä, mukaan lukien kaksi paria, jotka ovat ns. epäkenkiä, eli ne ovat kuin eivät olisikaan. Ostin vähän aikaa sitten uuden kännykän rikki menneen tilalle ja päädyin megaluuriin, joka on melkein kuin tietokone. Yksinkertaisempi olisi riittänyt. Mutta niinhän se on, melkein aina yksinkertaisempi ja vähempi riittäisi, mutta kun kaikkea on saatavilla.

En silti taivu ihan kaikkeen. Haluan yksinkertaistaa elämäni. En halua kiirehtiä. En halua uraa. En halua statusta, enkä ylennystä. Uskon, että parasta ruokaa ovat lanttu, ahven, hirvi, puolukka ja sen sellaiset. Tulen aina rakastamaan luontoa ja kritisoimaan nyky-yhteiskuntaa. Sitä, että pitää olla omistusasunto, volvo, isillä hyvä työpaikka ja lapsilla pleikka. Viikko tehdään töitä ja viikonloppuna vedetään lärvit, ”nollataan tilanne”. En liity Facebookiin, enkä hanki televisiota. Aion opetella metsästämään ja selvitymään luonnossa, Hitsi, vielä opettelen selviytymään tässä yhteiskunnassa! Kuka tietää, ehkä jonain päivänä muutan luolaan ja ryhdyn omavaraiseksi, mutta vielä en ole siihen valmis.

Lainattua

27 Jou

One of the symptoms of an approaching nervous breakdown is the belief that one’s work is terribly important.

Bertrand Russell

Smoothie Fiction

26 Jou

Tein itselleni äsken smoothien, joka vei jalat alta. Jostain syystä pirtelöstä tuli mieleen Pulp Fictionin milkshake-kohtaus, jossa Mia ja Vincent istuvat ravintolassa amerikanraudassa ja juovat maitopirtelöä. Kourallinen jäisiä mustaherukoita, loraus kookoskermaa, loraus ruusuvettä(!!!), puolikas avokado, lucumaa, acaita, purple corn -jauhetta, chia-siemeniä, acidophilus-kapseli ja vettä blenderiin. LOVE!

%d bloggers like this: