Kerran vielä keskitie

18 Maa

Ajattelin olla ensin ihan hiljaa tästä aiheesta, mutta en nyt kykene pitämään sanoja sisälläni. Minua on viime aikoina aikalailla ahdistanut se, miten esimerkiksi terveydestä ja superfoodeista puhutaan erinäisissä medioissa. Minulta on huolestuneena kyselty, kuulunko siihen lahkoon. No en kuulu.

Minä kirjoitan tätä blogia siksi, että toivon voivani inspiroida edes yhtä ihmistä ottamaan kaiken irti elämästään. Uskomaan, että on täysin mahdollista toteuttaa haaveitaan. Antaa palaa vaan! Toivon, että voin inspiroida ihmisiä kiinnostumaan omasta terveydestään, koska tiedän, kuinka paljon omat valinnat vaikuttavat omaan olotilaan ja sitä kautta myös kanssaihmisiin. Olen itse joskus elänyt toisella tavalla, en  niinkään välittänyt terveydestäni. Silloin voin huonosti ja tein tietoisen valinnan pyrkiä voimaan paremmin ja onnistuin.

Kyllä, valitsen mieluummin luomua kuin eineksiä. Käytän reilusti superfoodeja, koska saan niistä energiaa – mutta pelkästään niillä ei elä – tai ainakin turha yrittää. Rakastan raakaruokaa, se tekee minut iloiseksi. Valmistan itse sapuskani, koska pidän ruoanlaitosta ja saan käyttää luovuuttani. En silti ole ehdoton. Juon veteni kraanasta ja rakastan suklaata. Joskus makaan kotona jaksamatta liikauttaa eväänikään. Silloin tällöin juon pari lasia viiniä ja maalaan taivaanrantaa. Nukkuminen on ihanaa.

Mitä enemmän olen oppinut terveydestä, niin sanotuista foodeista ja elämästä, sitä enemmän olen sitä mieltä, että on pahin virhe pyrkiä täydellisyyteen. Kaikista suurin uhka terveydelle on stressi ja ehdottomuus. Virheet tekevät ihmisen. Kahvi ei tapa, mutta sitruunamehu piristää enemmän. Se on se keskitie.

Mainokset

14 vastausta to “Kerran vielä keskitie”

  1. vuokko maaliskuu 18, 2011 klo 20:25 #

    WORD.

  2. Muumi maaliskuu 18, 2011 klo 22:47 #

    Hyvä olo rules! Kannatetaan! Muumin on pakko tunnustaa, Superfoodseilla ei ole ollut juurikaan minkään laista vaikutusta Muumiin. Sen sijaan terveelliset elämäntavat, liikunta ja puhdas (ei eineksiä/valmisruokia/prosessoituja) ravinto taas saa Muumin voimaan ihan vallattoman hyvin.

  3. Muumi maaliskuu 18, 2011 klo 22:51 #

    Ja vielä… sokerimössöllä ja vehnäpullalla taas on päinvastainen vaikutus: Muumi voi pahoin.

  4. risto maaliskuu 19, 2011 klo 00:40 #

    Ensiksikään: superfoodista en tiedä yhtään mitään. Terveellisestä ja epäterveellisestä elämästä ja ravinnosta sitäkin enemmän. Kysymys ei ole aina, jos koskaan kysymys yksilön valinnasta. Kysymys on enemmänkin yhteiskunnallinen, sosiaalinen, sidoksissa siihen, minkälaisessa yhteiskunnassa elämme. Maailma on muuttunut, sanokaamme viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana oleellisesti: työn luonne on muuttunut totaalisesti, vapaa-ajan käyttö samoin, harrastukset, liikunta ym. on muuttunut. Liikunta oli vielä 50-luvulla kollektiivista (samalla myös kylläkin poliittista): järjestettiin kansanhiihtoja ja -kävelyitä, kilpailtiin siitä kenen suksissa oli eniten kansanhiihtotarroja, ulkoilu oli jokapäiväistä. Ruumillisen työn osuus oli huomattava, siisti sisätyö oli herrojen herkkua. Katsokaapa vanhoja pätkiä YLEn Elävästä arkistosta: ei Suomen katukuvassa ollut ylipainoisia ihmisiä, ylilihavista puhumattakaan. Autot olivat harvinaisuus, vain varakkailla ja rikkailla oli niihin mahdollisuus. Matkaa taitettiin kävellen, pyöräillen jne. Nyt mennä hurruutetaan pelloilla sijaitseviin megaostoskeskuksiin autolla ”elämysmatkalle”. Ennen peltoja käytettiin viljelyyn. Ruoka valmistettiin kotona ja koko perhe kokoontui yhteisen pöydän ääreen kun isä/äiti oli tullut töistä. Kerrostalojen ikkunoista kuuluui kuin yhteiskuulutuksena: ruoka on valmista, syömään! Ravintolassa käytiin syömässä kerran vuodessa koko perheen voimin, jos silloinkaan. Ruoka oli terveellistä, hyvää kotiruokaa. Ei talvella syöty tomaatteja ja kurkkuja joita nykyisin kasvatetaan täällä Peräpohjolassakin niin ikään pelloilla yötäpäivää hehkuvien lamppujen alla lasilootissa. Miksi ei edelleenkään syödä vuodenaikojen mukaan: vihannekset kuuluvat kesään, juurekset talveen.

    En nyt tarkoita sitä, että kaikki oli ennen niin hyvin, mitäs siinä narisette, pulaakin on nähty (Suomessa oikeastaan vain sotien aikana ja välittömästi niiden jälkeen). Perunat ja muut juurekset kasvatettiin hevosten ja muiden eläinten paskalla. Kala oli villikalaa, ei pussilohta ja vastaavaa antibiooteilla ruokittua, pikakasvatettua ”kalaa”.

    Mutta sitten kehitettiin kemiallisia lannoitteita ja erilaisia myrkkyjä edistämään kasvua ja pilaamaan vesistöjä. Ahneuden aika maanviljelyksessä koitti. Nykyiset myrkyt eivät tosin ole mitään verrattuna niihin alkuaikojen supermyrkkyihin (DDT) joita kylvettiin, suihkutettin ja ilmasta käsin käsin pelloille levitettiin, samaten omenapuut ja marjapensaat saivat myrkkyhunnun päälleen.

    Elämme ahneuden yhteiskunnassa, maapallo on koko universumin musta aukko, pimeyden ydin. Luonnonvoimille emme voi mitään mutta ahneudelle voimme. Japanin ydinvoimaonnettomuus kertoo nimenomaan ahneudessta. Insinööritaito olisi kyllä voinut totaalisen katastrofin estää mutta kun on säästetty, säästetty turvallisuusrakenteissa, raha on puhunut karmeaa kieltään, Japanin TV näyttää Suomeenkin suoraa lähetystä tästä karmeudesta! En kuitenkaan missään olosuhteissa puolusta tai hyväksy ydinvoimaa, vaikka insinöörit olisivat kuinka taitavia. Mutta jos vielä ydinvoimasta tässä kirjoitan, ei loppua kommentille tule.

    Sitten itse asiaan. Emme voi palata luolaan, se lienee tosiasia. Mutta jos rehellisiä ollaan – ja sitähän ollaan – näen nämä erilaiset vuosittain esiin pullahtavat terveysvaikutteiset ym. ruokavaliot enemmänkin yksilön oirehtimisena sairaaseen maailmaan, sairaaseen työelämään, puuttuvaan sosiaaliseen elämään. Ja se on ihan hyvä juttu että yksilö reagoi. Sanoin alussa, etten ymmärrä superfoodista mitään. Sen verran kuitenkin ymmärrän, että kyllä senkin ympärillä jonkinasteinen business pyörii, kaikki kolot kaivetaan kukkaron lisätäyttämiseksi. Mutta se on siis mielestäni hyvä juttu että ihminen reagoi, sehän kertoo ennen kaikkea siitä, että kaikki ei ole hyvin, haetaan elämään vaihtoehtoa, muutosta, mistä Luolanainenkin kirjoittaa: superfood ei ole se juttu, juttu on muutos. Hyvä hyvä.

    Vielä lopuksi aiheesta downshiftaus. Mistä muustakaan se kertoo kuin pahoinvoinnista. Mutta ei se ole ratkaisu, ratkaisu on muutos yhteiskunnassa, työelämässä, vapaa-ajassa. Ja kenellä on itseasiassa mahdollisuus kyseiseen pahoinvointiin, se vaatii rahaa, ei telakan hitsari tai rakennustyömaan kirvesmies (tai nainen) downshiftaa. Kyseiset ammattien työntekijät siirtyvät lopullisesti ”downshiftaamaan” työkyvyttömyyseläkkeelle kaiken työelämässä antaneena elleivät sitä ennen ole työttömyys- tai muussa putkessa odottamassa lopullista ratkaisua.

    En ole pessimisti, realisti kylläkin. Kaikenlainen vastarinta on hyvästä. Asioiden taakse pitää kuitenkin nähdä.

    • luolanainen maaliskuu 19, 2011 klo 08:12 #

      Olen kanssasi täysin samaa mieltä, erittelemättä. Toisaalta asoita pitää joskus hieman kärjistää ja ihmisiä provosoida. Siksi blogin nimi onkin Luolanainen eikä esimerkiksi ”Pienin askelin eteenpäin, mikäli vaan mahdollista”.

      Vaikka kaikki ääriesimerkit, kuten nykyiset vedenkantajat ja hopealusikan heiluttajat kulttimenoineen ovatkin onnistuneet ärsyttämään minua, ehkä senkin takana piilee reaktio johonkin suurempaan. Mene ja tiedä.

      Kuten olen monta kertaa todennut, suurin taito onkin yrittää elää nykymaailmassa omien periaatteidensa mukaisesti, koska pyörä ei pyöri taaksepäin. Valitettavasti.

  5. merikukka maaliskuu 19, 2011 klo 09:51 #

    Hyvin puhuttu!

  6. Mikko Moilanen maaliskuu 19, 2011 klo 19:11 #

    Hyvä postaus salaperäiseltä Ristolta.

  7. Jenny maaliskuu 19, 2011 klo 23:57 #

    Keskitie on hyvä. Ei elämän tarvitse olla niin mustavalkoista, että vaihtoehtoina olisi vain joko tai. Sitäpaitsi monen asian kanssa onnistuu helpommin sillä tapaa, kun ei ole totaalisen ehdoton.

  8. Pellon pientareella maaliskuu 20, 2011 klo 15:14 #

    En minäkään ole löytänyt ”superfoodeista” mitään auvoa. Syön paljon raakoja vihanneksia, marjoja ja hedelmiä, kirnuvoita, neitsytoliiviöljyä ja neitsytkookosöljyä, pähkinöitä ja siemeniä ym. Syön myös joskus lihaa ja kalaa. Mun superfoodit taitaa olla riittävä määrä D-vitamiinia ja E-EPAa sekä joskus mäkikuismauutetta mielialaa varten. Luomua syön sen, mitä täältä korvesta löytää.

    Ahdistavaa superfoodkentässä on se jatkuva tavoitteellisuus ja tulevaisuudessa eläminen: minun pitää olla virkeämpi, aina vain ”terveempi”, jaksavampi, energisempi, menestyvämpi, superonnellisempi, coolimpi ja hengailla vain niiden cooleimpien tyyppien kanssa! Siinä samalla voin haukkua muita (esim. salaperäisiä ”hippejä” ja tietysti tavallisia juntteja), olla ylimielinen ja muita parempi. Jotenkin se itsensäihailu ja minä-minä-asenne on kuvottavaa, pissa on noussut monen päähän.

    Voin syödä jotain ”superfoodia”, mutta mitään niistä en tietääkseni tarvitse. Tavallinen hyvä ruoka riittää hyvin.

    • luolanainen maaliskuu 20, 2011 klo 16:19 #

      Jesh. Kiteytit aika napakasti pari asiaa, joita en rohjennut itse ääneen lausua. 🙂 Täytyy yrittää pitää mielessä, että muiden dissaaminen ja negatiivisuus yleensä kumpuavat omasta pahasta olosta. Vastatkaamme moiseen siis rakkausryöpyllä, mhahaa! 🙂

      • Pellon pientareella maaliskuu 20, 2011 klo 16:58 #

        Heh, toivottavasti mun kirjoitus ei nyt kuulostanut ylimieliseltä dissaamiselta ;). Rakkaudella vastaaminen on kyllä oikeastikin se paras (ja ainoa) ratkaisu, mutta pienelle ihmiselle välillä pirun vaikeata…

        Paljonhan tuossa on myös hyvin nuorten ihmisten pohjimmaista epävarmuutta, itsensä hakemista, pätemistä ja nuoruuteen kuuluvaa ehdottomuutta ja jyrkkyyttä (juu, muistan kyllä sellaista itsekin… ;). Taatusti moni heistä tulee vielä myöhemmin, vanhempana naureskelemaan itselleen ja ehkä vähän häpeämäänkin. Näin ainakin toivon…

  9. luolanainen maaliskuu 20, 2011 klo 17:02 #

    Niin ja joukossa KAIKKI tiivistyy. Ehkä sellainen naiivi ja alkujaan positiivinen intokin helposti menee överiksi, lähtee niin sanotusti mopo käsistä. Jep, näin on ehkä saattanut joskus käydä myös allekirjoittaneelle. 😉

Trackbacks/Pingbacks

  1. MonkeyFood » Voiaksessuaari - maaliskuu 19, 2011

    […] voit lukea Orankin erinomaisen kirjoituksen Syöminen on elämää ja Luolanaisen tekstin Kerran vielä keskitie. Voi […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: