Inspiraatio

24 Mar

Eilen kirjoitin inspiroivasta nuoresta naisesta. Tänään sama projekti jatkui ja haastattelin 20-vuotista nuorta kundia. Jännitin, kuinka hän vastaa menestymiseen liittyviin kysymyksiin. No, tämän nuoren miehen mielestä menestyminen on kuulemma sitä, että on hyvä olla ja että saa tehdä sitä, mitä rakastaa. Oih, sama vastaus kuin eilen. Liikuttavaa.

Mitä olen itse jahdannut elämässäni? Olenko elänyt siinä harhaluulossa, että yleinen käsitys menestymisestä liittyisi jotenkin materiaan tai statukseen? Vai onko meneillään sukupolven vaihdos? Downshiftaamiselle ei tulevaisuudessa ole kai tarvetta, mahtavaa!

Inspiroiduin suuresti molemmista haastatelluista. Molemmat puhuivat omasta intohimostaan siihen, mitä he tekevät. Molemmat kertoivat toteuttavansa omaa juttuaan, koska sitä tehdessä kaikki muu unohtuu ja huolet katoavat. Koska silloin heidän on hyvä olla. Kumpikin mainitsi, että tärkeää ovat muut ihmiset ja tietty yhteisöllisyyys. Vaikka molemmat suhtautuvat tekemiseensä intohimoisesti, kummallakin oli myös muita mielenkiinnon kohteita. Molemmat olivat liikuttavan nöyriä ja jalat tiukasti maan pinnalla. Molemmat kertoivat, että kyseessä on elämäntapa. He nauroivat paljon. Molemmat mainitsivat rakastavansa hyvää ruokaa.

Projekti jatkuu ensi viikolla.

So many times, it happens too fast
You change your passion for glory
Don’t lose your grip on the dreams of the past
You must fight just to keep them alive

– Survivor, Eye of the Tiger

Mitä teille merkitsee menestyminen? Onko se sanana turha – tarkoitetaanko sillä onnellisuutta?

3 vastausta to “Inspiraatio”

  1. Pellon pientareella maaliskuu 25, 2011 klo 12:51 #

    Mielenkiintoista ja tärkeää pohdintaa! Sanakirja.org määrittelee ”menestys” – success -sanan näin: ”onni, onnistuminen, myönteisyys”. Aika jännä?

    Minulle tuli menestystä pohtiessa mieleen määritelmä, että menestyminen (sanasta ”mennä”?) on sitä, että menee eli pääsee tavoitteisiinsa, päämääriinsä? Esim. jos tavoitteena on myydä esim. 5 omenaa, olen menestynyt / onnistut, jos saan myytyä vaikka 4-5 omenaa?

    Eli menestys on hyvin subjektiivinen asia, joka liittyy sekä tavoitteeseen että ihmiseen. Missään ei kai määritellä, että se liittyisi nimenomaan taloudellisiin asioihin? Esim. minulla, oravanpyörästä hypänneenä menestystä ei ole esim. edetä uralla, saada hyvää palkkaa tai ulkoista arvostusta, tai omistaa jotain. Tavoitteeni on tienata omalla yritystoiminnallani sen verran rahaa, että tulen vaatimattomasti toimeen omillani. Siihen tavoitteeseen liittyy myös se, että toivon, että saan sen pienen toimeentulon kohtuullisella/järkevällä työmäärällä niin, että jää myös vapaa-aikaa. Eli että ei tarvitse raataa 14-tuntisia päiviä. Mikroyrittäjälle tämäkin on haasteellista. Ja jos siinä onnistun, katson menestyneeni, vaikka tuloni olisivat vain pieni osa entisestä enkä omista juuri mitään. Mutta koska tavoitteeni on myös olla onnellinen ja tykätä työstäni, arvotan myös sitä kun pohdin menestystäni. Samoin pohdin mm. sitä, miten paljon kehityn ja opin työssäni (ja muutenkin, kokonaisvaltaisesti).

    Menestys liittyy siis kunkin henkilön arvoihin, tavoitteisiin ja ehdottomasti onnellisuuteen. Vaikka olisi miten ”menestynyt” mutta onneton, sairas ja uupunut, onko se enää mitään menestystä?

    En tiedä, ketä haastattelit, mutta tuo nöyryys kuulosti hyvältä! Samoin nauraminen. Toivottavasti saamme lukea jutun vielä joskus jostain?

    • luolanainen maaliskuu 26, 2011 klo 08:59 #

      Mielenkiintoista. Ehkäpä menestyminen juurikin liittyy niihin henkilökohtaisiin tavoitteisiin ja unelmiin. Mikä on tavoitteeni tai haaveeni, jotta olen onnellinen? Jos tavoitteenani siis on olla sinut itseni kanssa ja elää kokemuksellissti rikasta elämää yhdessä perheeni ja ystävieni kanssa sekä inspiroida muita ihmisiä, silloin menestys on sitä, että saan tehdä juuri niitä asioita.

      Silti joskus tulee niitä hetkiä, kun tuntuu, että pitäisi tehdä jotain vielä vähän enemmän, jotta saavuttaisi jotain. Outoa.

      Katsotaan, linkitänkö jutun tänne, kyseessä ei ollut kirjoitettu teksti vaan oikeastaan pari kaupallista videota, jotka kuvasimme – silti projekti oli ja on ihana, koska saimme vangittua jotain inspiroivaa.🙂

  2. Pellon pientareella maaliskuu 25, 2011 klo 12:53 #

    ps. prosperity (sekin suomennetaan menestys, tai vauraus, mutta myös hyvä onni) on sitten sitä materialistista menestystä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: