Arkisto | Yhteisö RSS feed for this section

Sydämen tie

21 Hel

Sain tänään työtarjouksen. Istuin siinä ja kuuntelin ja mietin asiaa. Voisin ottaa työn vastaan ja saada turvatun toimeentulon. Voisin olla huolehtimatta, tehdä vaan työtä käskettyä ja ansaita jopa hieman rahaa. Ja sitten aloin voimaan pahoin. Minä en halua.

Minulla on unelma ja aion sen unelmani toteuttaa. Minä en nyt välitä siitä, jos tulevaisuuteni on epävarma. Ei haittaa, vaikka minusta tulisi köyhä. Ja minä tiedän, etten ole yksin. Tiedän, että moni muukin haluaisi jättää nykyisen työnsä ja toteuttaa oman unelmansa. Se voi olla pelottavaa. Mutta ei voi tietää, tuleeko haaveista totta, jos ei kokeile.

Minä tein tänään päätöksen. En tee mitään, mikä ei vastaa arvojani ja mitä en tunne oikeaksi. Kuuntelen vain sydäntäni. (Ja reggaeta silloin kun olen epävarma, koska reggae on vapauden ja rakkauden musiikkia.) Tiedän, että jos valitsen sydämen tien, kaikki menee hyvin. Rakkaus voittaa aina!

En ole yksin. Olen minä ja olet sinä ja me olemme täällä yhdessä ja vain jos me kaikki seuramme sydäntämme, maailmasta tulee hyvä. Sen täytyy mennä niin. Eikö?

Mainokset

Ikuisia kysymyksiä ja siemenleipää

2 Hel

Olipas taas sellainen päivä, että huh huh. Kiitin mielessäni (ketä – itseänikö?), etten joudu ikuisesti kantamaan vastuuta niin kuin kannan nyt. Niin kuin varmasti monessa muussakin työssä, myös minun alallani saa varmasti koetella rajojaan – ja nyt puhun nimenomaan stressin siedosta.

Mikä se on, joka ajaa meitä työtä tekeviä eteenpäin? Miksi niin monet valitsevat pitkät työpäivät ja turvatun toimeentulon sen sijaan, että olisivat vapaita, joskin vähemmällä toimeentulevia? Miksi köyhyyteen yhdistetään epäonnistuminen ja varakkuuteen menestyminen? Kuka määrittelee sen, mikä on tarpeeksi? Tai mikä tarpeetonta?

Olen melko avoimesti puhunut tulevista koitoksistani niin kollegoille, asiakkaille ja ystäville ja suurimman osan ajasta palaute on paitsi positiivista ja kannustavaa, usein myös haikailevaa. Kunpa minäkin. Ihmiset ympärilläni ovat ihan hel**tin väsyneitä. Tänään eräs tuttuni kertoi, että on missannut oman lapsensa lapsuuden, koska on tehnyt niin kauan niin pitkää päivää. Sanoi olevansa loppuun ajettu.

Miksi me jatkamme samaa rataa? Miksi meidän pitää saada aina vaan enemmän? Miksei meille mikään riitä? Miksemme ryhdy yhdessä lakkoon ja sano, että kiitti mulle riitti, en halua tätä enää yhtään. Haluan elää!

Niin miksemme?

Ja sitten päivän kevennys eli kaksi reseptiä. Olen valmistanut viime aikoina aika paljon mantelimaitoa: pari kourallista manteleita likoamaan yöksi ja aamulla blenderillä sekaisin ja siivilän läpi. Maito nautitaan tietysti marjojen, macan, siitepölyn ja päkyjen kanssa, mutta ylijäämämantelimöhnästä kannattaa tehdä siemenleipää: möhnän joukkoon hampun siemeniä, chia-siemeniä, pellavansiemenrouhetta (ihan mitä vaan siemeniä), pari tuoretta tomaattia sekä jonkin verran aurinkokuivattua tomaattia, suolaa ja vaikka basilikaa. Blenderillä sekaisin koko roska ja veitsen avulla leivinpaperin päälle pellille ohuen ohueksi levyksi. Jos on kuivuri, niin sinne ja jos ei niin kokataan uunissa matalassa lämpötilassa kauan. Ideana olisi tietysti, että leipä olisi raakaravintoa, mutta omatuntoni ei anna kuivattaa leipää uunin luukku auki koko yötä 40 asteessa. Eli korkeampi lämpötila kypsentää ruoan (nopeammin), mutta hei, life goes on. Nautitaan esim. peston ja hapankaalin kera.

Ihana

15 Tam

Upea projekti, LOVE.

Kun mikään ei riitä

2 Tam

Luin loppuun lahjaksi saamani Paolo Coelhon Voittaja on yksin -kirjan. Siinä mainittiin asia, joka jäi vaivaamaan mieltäni. Nimittäin se, että ihmiset ovat huolissaan maapallon tuhoutumisesta – mikseivät he ole huolissaan siitä, että maapallo tuhoaa meidät. Maapallo pyyhkäisee meidät tosta noin vaan menemään, kun tilanne käy mahdottomaksi. Bye bye, ei olisi ensimmäinen kerta.

Tuskin kasvava huoli maapallosta kumpuaakaan puhtaasti altruistisista syistä, vaan pelosta. Mitä meille tapahtuu, jos jatkamme samaa rataa? Tuleeko tukavat oltavat? Loppuuko vesi, entä ruoka? Hukummeko omiin jätteisiimme?

Osa ihmisistä pyrkii pelastautumaan olemalla syömättä lihaa ja juustoa – se hiilijalanjälki. Luomu on pop, ekolla pääsee pitkälle. Tuskin kuitenkaan lihattomuus pelastaa tulevaisuuden – vika on ihmisen ahneudessa. Aina vedetään överit. Syödään niin paljon, että melkein haljetaan. Juodaan oikein megalärvit. Otetaan pikavippiä ja ostetaan, kun ei kerran pystytä olemaan ostamatta. Velka on normaalia – velaksi elävät paitsi yksilöt, myös valtiot.

Jotta voidaan kuluttaa, juoda ja syödä mahdollisimman paljon, tuotannon täytyy olla mahdollisimman halpaa. Köyhät kyykkyyn. Jos oikein pysähtyy ajattelemaan, on ihan hel**in älytöntä, että toisella puolella maailmaa aliravitut ihmiset valmistavat tavaraa minkä ehtivät, jotta toisella puolella maapalloa voidaan ostaa lisää ja lisää tavaraa, vaikka jo hukutaan materiaan. Tai että joku oikeasti maksaa logolaukusta monta tonnia, kun jollain toisella ei ole kattoa pään päällä.

Toisaalta on helppo laukoa mielipiteitään, vaikeampaa on kieltäytyä, pysyä keskitiellä, olla haluamatta kaikkea. En tiedä, miksi ihmiset ovat niin ahneita, en tiedä, miksei mikään koskaan riitä. Mutta kun kaikkea on saatavilla ja joka paikasta toitotetaan osta ja omista, ole kauniimpi, parempi ja rikkaampi, niin kyllähän se vaatii pokkaa tyytyä tarpeelliseen. Ensin käsketään syömään ja haluamaan ja ostamaan ja sitten osoitetaan syyttävällä sormella.

Lihansyöjän innolla

30 Jou

Kuten olen jo aikaisemmin maininnut, suunnitelmissani on siirtyä työläisestä vapaaksi taiteilijaksi keväällä. Haaveissani on ollut mahdollistaa minimaalinen työnteko ja maksimaalinen vapaus. Olen nyt miettinyt asiaa ja yllätyksekseni innostunut asiasta ihan uudella tasolla. Enää ainoa kriteerini ei ole se (tosin edelleen se on tärkeää, on on), että tekisin mahdollisimman vähän töitä, vaan että saisin tehdä mahdollisimman inspiroivaa, luovaa ja eettisesti perusteltua työtä.

On mahtavaa päästä tekemään uusia juttuja! Ihanaa löytää taas tekemisen ilo, saada itse päättää omasta aikataulustaan, periaatteistaan ja tekemisistään. Olenkin työstänyt ideoitani jo ihan olan takaa ja kirjoittanut liiketoimintasuunnitelmaa. Yht’äkkiä huomasin, että olen nököttänyt suunnitelmieni äärellä kuin tatti yhteen menoon kymmenen tuntia – huomasin kehitelleeni kokonaan uuden työskentelytavan ja yritysmallin (vau). Kukaan työnantaja ei voi enää kuvitella, että toimisto tulee säilymään entisellään tai että olisi olemassa jokin standardiratkaisu, ehei. Maailma muuttuu ja työpaikkojen on muututtava samaan tahtiin. Enempää en paljasta, mutta tästä tulee hyvä, jesh!

Pitää yksi reseptikin heittää joukkoon. Kun kaikki muutkin ovat herkutelleet pizzalla, piti minunkin ja hitsi vie, että olikin hyvää, namnamnam! Alkuinnoittajani Kukka ”Kuula” Kukkasen pizzapohja oli kuulemma ”laattana raakaa jauhelihaa”, kuulostaa herkulliselta. Itse paistoin lihapohjan (350g jauhettua luomunautaa, kananmuna, suolaa ja pippuria) ensin ja sitten vasta lisäsin täytteet (tomaattipyrettä, aavistus ketsuppia, basilikaa, oliiveja, pippuria, tomaatteja ja juustoa). Pakkikselta löytyy yhdeksän sivun viestiketju aiheesta niille, jotka haluavat perehtyä asiaan syvällisemmin.

Uskomatonta, mutta totta, olin joskus vegaani kuukauden verran. Totuus on, että olen lihansyöjä. Himoitsen lihaa. Rakastan lihaa. Liha on parasta.

Mitä minä teen ja kuka minä olen?

27 Mar

Olin eilen parissa tapahtumassa, joissa tapasin paljon vanhoja tuttuja, joista monia en ollut tavannut kymmeneen vuoteen. Esimmäiseksi kaikki kysyvät aina ”Mitä sä teet nykyään?”. Pitkään olin itse(kin) kovin työkeskeinen ja oli mahtavaa kertoa, mitä teen. Ajan myötä haluan vähemmän ja vähemmän perustaa minuuttani ammattini varaan. Vastaan usein, että teen töitä.

Suunnitelmani mukaisesti lopetan työpaikassani keväällä ja ryhdyn freelanceriksi. En kuitenkaan oikeastaan vieläkään tiedä, mitä tulen tekemään. Mitä sitten vastaan kyselijöille? Miksi edes mietin tätä asiaa? Ehkä siksi, että olen tottunut, että identiteettini kuitenkin määräytyy paljolti työni mukaan. Olen alalla ja kohta en enää ole alalla. Olen jotain muuta. En myöskään halua aina selittää, että olin alalla, mutta vapaaehtoisesti jättäydyin pois. You know, downshiftasin, tiedättehän, se on tosi muodikasta juuri nyt. Olen taas cool.

Tarkoituksenani on muutoksen myötä saada enemmän vapautta päättää omista aikatauluistani ja olla sitoutumaton paikkaan. Minusta tulee yksityisyrittäjä. En vielä tiedä, kuinka se tapahtuu, minulla ei ole hajuakaan käytännön asioista. Minulla ei ole penniäkään säästössä, eikä varsinaista suunnitelmaa. Ajattelin, että rupean ehkä kirjoittamaan ja jotain. Pummiksi en aio heittäytyä, haluan kuitenkin tehdä asioita, mutta haluan tehdä asioita, joihin itse uskon.

Minua ei silti pelota tippaakaan. Ehkä vähän jännittää, kuinka kaikki lähtee käyntiin. Tuleeko minusta köyhä – kuinka saan opintolainan ja kaiken muun maksettua? Toisaalta rahattomuuteenkin jouduin tottumaan joskus opiskelijana. Sitä paitsi kun on töissä, on tiettyjä tarpeita, joihin menee aikaa ja rahaa. Pitää olla vaatteita eri tilaisuuksiin. Pitää olla siistit kengät ja muistaa kammata tukka. Pitää käydä lounaalla. Pitää sitä ja pitää tätä. Minähän haluan elää rentoa verkkarielämää ja olla vapaa! Se on unelmani juuri nyt.

Muutoksesta, osa III

16 Mar

Olen välillä valittanut siitä, että työni ei täysin vastaa arvomaailmaani ja jaadijaadijaa, mutta siitähän (valittamisesta) ei ole mitään hyötyä. On tehtävä jotain. Muutos on kuitenkin joskus niin salakavala, ettei oikein tajuakaan, miten asiat ovat muuttuneet. Tässä käytännön esimerkkejä muutoksista, joita olen oman työni puitteissa toteuttanut:

Olen kieltäytynyt tekemästä töitä projektin parissa, joka on oman arvomaailmani vastainen. Työnantaja suostui siihen ja sain kantani esille, joka oli minulle hyvin tärkeää.

Olen saanut työpaikalle uuden blenderin, jolla blendailen erilaisia viherjuomia ja supersmootheita, joita sitten tarjoan työkavereille ja asiakkaille. Työnantaja mielellään kustantaa raaka-aineet ja koneen. Paitsi että ilahdutan työkavereita ja pumppaan heihin päivän vitamiinit, saan toivottavasti heidät myös innostumaan raakaravinnosta ja sensellaisesta. Meillä on myös mehulinko, haudutettua luomuteetä ja tuoreita hedelmiä!

Olen omatoimisesti hankkinut itselleni mielenkiintoisia uusia projekteja ja asiakkaita, jotka oikeasti kiinnostavat minua ja jotka vastaavat arvomaailmaani. Näiden tiimoilta pääsen vaikuttamaan suuriinkin ihmisjoukkoihin, koska pääsen levittämään sanaa hyvinvoinnista. Se on todella mahtavaa!

Olen saanut työkaverini liikkumaan ja viime vuonna juoksimme yhdessä Naisten Kympin – niin myös ensi keväänä.

Olemme onnistuneet luomaan aivan mahtavan työilmapiirin, jossa kaikkien on mahdollista toteuttaa itseään, saada onnistumisen tunteita ja nauttia työstään. Se tuntuu tärkeältä varsinkin nuorien harjoittelijoiden kohdalla. On hienoa, että he kokevat, kuinka mukavaa on työskennellä paikassa, jossa viihdytään, ei kilpailla.

Joskus on tarpeellista, että hieman pinnallisiksikin koetuilla aloilla työskentelee ihmisiä, jotka kyseenalaistavat asioita ja omaavat hieman erilaisen näkökulman asioihin. Jos näin ei olisi, kaikki säilyisi ennallaan.

Paljon puhutaan downshiftaamisesta, mutta aina ei tarvitse jättää työtään ja tehdä täyskäännöstä – joskus voi olla mielekkäämpää ja haastavampaa aloittaa siitä, missä on ja vaikuttaa oman lähiympäristönsä hyvinvointiin esimerkiksi kotona tai työpaikalla.

%d bloggers like this: