Tag Archives: Cityhippi

Cityhipin synninpäästö

28 Jou

Tulipa ratkaistua eräs minua vaivannut eksistentiaalinen dilemma, joka melkein ehti kriisiksi puhjeta. Kyseenalaistin nimittäin koko luolanaiseuteni. Enhän minä missään luolassa asu, enkä edes metsästä. Ostan luomulihani Stockan herkkutiskiltä ja blendailen megakalliita superfoodsmoothieita Helsingin ytimessä. Ostan eko-sitä ja eko-tätä, eli kulutan enemmän kuin on tarpeen. Työskentelen paholaisen advokaattina kaupallisessa roolissa. Kaiken kukkuraksi kehtaan salanimellä peräänkuuluttaa luolaelämän ihanuutta.

Sitten ymmärsin, että olen ottanut itseni aivan liian vakavasti. Ei kai kukaan oleta, että oikeasti asuisin luolassa tai keräilisin marjoja lounastunnilla. Haloo, elämme nykyaikaa. Jep, olen se cityhippi – sellainen, joille isäni naureskelee. Mutta mitä sitten? Täytyy olla mielenkiinnon kohteita, muuten tylsistyy. Minä opiskelen gojimarjatiedettä ja koen maailmantuskaa. Paitsi en koe enää, tuska ei auta ketään.

On hyvä tiedostaa asioita ja on vielä parempi muuttaa tottumuksia, mutta en ole valmis oikeaksi luolaihmiseksi. Ainakaan vielä. En ole ennenkään elämässäni saavuttanut ehdottomuudella kuin ongelmia. Se on se keskitie! Minä luen muotilehtiäni ja elän citykuplassani luolassani, enkä suostu pahoittamaan mieltäni, vaikka muoti onkin ihan syvältä. Tavallaan. Mutta kun rakastan kaikkea kaunista! Jos muotia ei olisi ollut olemassa, olisin keksinyt sen, varmasti olisin! Olisin myös keksinyt suklaan, aurinkolasit ja iPodin.

Tähän samaan hengenvetoon tuntuu hyvältä tehdä pari muutakin tunnustusta. Sex and the City on mielestäni tosi hyvä. Minulla on kahdeksan paria urheilukenkiä, mukaan lukien kaksi paria, jotka ovat ns. epäkenkiä, eli ne ovat kuin eivät olisikaan. Ostin vähän aikaa sitten uuden kännykän rikki menneen tilalle ja päädyin megaluuriin, joka on melkein kuin tietokone. Yksinkertaisempi olisi riittänyt. Mutta niinhän se on, melkein aina yksinkertaisempi ja vähempi riittäisi, mutta kun kaikkea on saatavilla.

En silti taivu ihan kaikkeen. Haluan yksinkertaistaa elämäni. En halua kiirehtiä. En halua uraa. En halua statusta, enkä ylennystä. Uskon, että parasta ruokaa ovat lanttu, ahven, hirvi, puolukka ja sen sellaiset. Tulen aina rakastamaan luontoa ja kritisoimaan nyky-yhteiskuntaa. Sitä, että pitää olla omistusasunto, volvo, isillä hyvä työpaikka ja lapsilla pleikka. Viikko tehdään töitä ja viikonloppuna vedetään lärvit, ”nollataan tilanne”. En liity Facebookiin, enkä hanki televisiota. Aion opetella metsästämään ja selvitymään luonnossa, Hitsi, vielä opettelen selviytymään tässä yhteiskunnassa! Kuka tietää, ehkä jonain päivänä muutan luolaan ja ryhdyn omavaraiseksi, mutta vielä en ole siihen valmis.

Hamppuepäleipää

23 Lok

Ihanaa, joku on löytänyt blogini hakusanalla epäleipä. No, nyt tulee pitkästä aikaa lisää epäleipää ja tämän myötä olen kai virallisesti cityhippi. Löysin nimittäin Itäkeskuksen Ruohonjuuresta hamppujauhoa. Pakkohan sitä oli ostaa. Samaa kaavaa noudattaen, eli 5 kananmunaa, reilu kourallinen mantelijauhoa, saman verran hamppujauhoa, leivinjauhetta, suolaa, oliiviöljyä, uunissa 200 astetta ja noin puoli tuntia. Olisin laittanut myös porkkanaraastetta, mutta unohdin. Tällä kertaa tein muffineja. Jos jään kiinni hamppujauhosta veljelleni, tiedän, että hän katsoo minua säälivästi ja puistelee päätään. Jos jään kiinni hamppujauhosta ja oliiviöljykissaepisodista, minut lähetetään hoitoon.

Maistoin, oli hyvää. Hamppu on hyvä juttu.

Cityhippiä pelottaa

15 Elo

Todella paljon joka paikassa puhutaan downshiftingistä ja kuluttamisen vapaaehtoisesta vähentämisestä. Että me olemme erilainen sukupolvi, joka haluaa enemmän aikaa, vähemmän työtä – elämyksiä tavaran sijaan.

Ajatus kuulostaa jalolta ja eteeriseltä – hypätään kaikki pois oravanpyörästä, jätetään mainostoimistoduuni ja eletään vähemmällä onnellisempina. No, sitähän minäkin haluan! Olen vaan vähän pelkuri.

Opiskeluaikona ja niiden jälkeen olin tosi köyhä, joskus piti todella ostaa sitä halvinta tonnikalaa. Ruokalasku oli kai jotain 20 euroa viikossa. Haaveilin vain siitä, että voisin ostaa mitä haluan katsomatta hintalappua. Vuodet vierivät ja rupesin tienaamaan kiitettävästi. Stockan Herkku on tullut tutuksi ja ostoskoriin kelpaa useimmiten vain luomu. iHerbistä saa kätevästi elintärkeitä ravintolisiä, kuten vehnäorasjauhoa, chlorellaa, maitohappobakteereja ja tietysti kalaöljyä – kuka nyt ilman sitä uskaltaisi olla. Aamukahvi on luomua, maito on lähitilalla tuotettua, pyykinpesuaine on ekoa – kirjahyllystä löytyy Petos Lautasella ja Enough. Minusta on tullut cityhippi, kääk.

No, nyt sitten pitäisi hypätä siitä oravanpyörästä. Oikeastaan tekisi mieli haistattaa pitkät koko työelämälle. Se tarkoittaa, että pitää kai samalla köyhtyä. Täytyy varmaankin luopua goji-marjoista ja kuivatuista luomuomenarenkaista. En kai voi enää ostaa pergaa. Kuinka pärjään ilman macaa? Minulla ei varmasti oikeasti ole varaa ostaa vaatteita. Tai käydä elokuvissa.

Kyllä, luopuminen on luopumista, vaikka hoettaisiinkin, että saat sitä, mistä luovut. Voi olla, että naapurilla on downshiftingin jälkeen hienompi Vitamix ja uudemmat Five Fingersit. Olenko valmis? Miksi pelkään? Tätähän juuri haluan, oman porkkanapenkin ja aikaa, vai mitä?

Pyörä pyörii

10 Elo

Paljon puhutaan oravanpyörästä ja siitä pois heittäytymisestä. Uudet termit downshifting ja cityhippeys ovat jo osa tiedostavan kansalaisen sanavarastoa. Minäkin mietin samoja asioita. Paljon. Minulla on aikaa pyörittää maailmaa oman napani ympärillä. Ei ole perhettä, ei asuntolainaa. Ikää sopivasti, jotta olen jo ehtinyt nähdä, ettei se ura ehkä olekaan vastaus kaikkeen.

Olen jo kauan miettinyt työteonn mielekkyyttä, siis syvemmällä tasolla. Meillä on toimistossa helkkarin kivaa ja siellä paljon nauretaan, mutta emme me maailmaa pelasta. Mielihyvää saan hyvin tehdystä työstä ja rahoillensa vastinetta saavista asiakkaista, mutta kuinka työpanokseni tekee maailmasta paremman paikan? Kuinka se tukee omaa maailmankatsomustani ja näkemyksiäni? Kuinka se vastaa moraalikäsitystäni?

Yritän samalla muistaa, että sen sijaan, että edustaisi yhtä ääripäätä, vaikeinta – ja myös jollain tavalla tyydyttävintä – on kulkea keskitietä.

%d bloggers like this: