Tag Archives: Hyvinvointi

Stressi pois

12 Mar

Kuluneet pari työviikkoa ovat olleet rehellisesti sanottuna aika stressaavia. Vaikka koenkin, että siedän stressiä aika hyvin, joskus liika on liikaa. Silloin tuntuu, että joka paikasta kuristaa, adrenaliini on koholla, ahdistaa, ehkä on vaikea nukkua.

Joskus nuorempana koin stressin vielä pahempana, eikä elintavoissani ollut kehuskelemista. Voin kertoa, ettei stressi helpota jokaperjantaisilla kreisibailuilla tai kahvin kittaamisella.

Olen oppinut joitain stressinsieto- / helpottamiskeinoja ja kun niistä nyt tuli puhe ystäväni kanssa, pistän ne tännekin.

ASIAT HALTUUN
Yleensä stressi tuntuu pahimmalta, kun on sellainen fiilis, ettei hallitse asioita. Täytyy ottaa ohjat käsiin. Yksi hyvä käytännön toimenpide on pitää listaa ihan kaikista asioista, jotka pitää tehdä. Sitten ympyröi niistä ne kaikkein tärkeimmät, max viisi asiaa. Ne suoritetaan tärkeysjärjestyksessä ja sitä mukaa yliviivataan mielellään iloisen värisellä kynällä.

STOP
On tärkeää pitää taukoja. Vaikka olisi kuinka kiire, ihmisen kapasiteetti on rajallinen. Joskus kunnon rauhallinen ruokatauko pelastaa päivän. Ja silloin se syödesä saa lukea eikä tehdä muuta, pitää pysähtyä.

YLITYÖT
Jos joutuu jatkuvasti tekemään ylitöitä, silloin on liikaa töitä ja asialle täytyy (työnantajan) tehdä jotain.

HEH
Nauru on parasta. Ja hyvän musiikin tahtiin tanssiminen. Kaikki järjestyy.

LIIKUNTA
Hyvä kunto vaan tekee ihmisestä energisemmän ja kestävämmän. Kaikilla on oma lajinsa, josta voi nauttia, oli se sitten juoksu, jooga tai joku tappelulaji. Treenatessa on helpompi unohtaa työasiat ja
liikunta lisää veren endorfiinien, (eli hyvänolon) määrää.

TERVEYS
Hyvät yöunet, tarpeeksi ja hyvää ruokaa, huolenpitoa itseään kohtaan rakentavat paremman immuniteetin stressin varalle. (Käytännössä aikaisin nukkumaan, kuuma suihku, kupillinen kaakaota ja villasukat)

MEDITAATIO
Meditoidessa mieli rauhoittuu ja maailma jäsentyy. Kaikki on hyvin.

LUONTO
En ole ohdannut vielä ongelmaa, joka ei olisi helpottanut kävelylenkillä merenrannassa.

SISSEYS
Joskus pitää vaan puskea ja olla sissi. Se on OK, jos kyse on poikkeustilasta. Hammasta purren eteenpäin, kohta helpottaa.

Tärkeintä on muistaa, asioiden oikeat mittasuhteet. Harvassa työssä oikeasti pelastetaan maailmaa. Yleensä kukaan ei ole kuolemassa. Nämä jo rajaavatkin pois aika monta kauhuskenaariota, tilanne tuskin onkaan katastrofaalinen.

Terveydeksi

10 Mar

Terveys on nykyään asia, jota arvostan yli kaiken. Terveyden vuoksi juon vihersmoothieita, enkä syö snägärillä. Samasta syystä menen aikaisin nukkumaan, en juo kaatokännejä, en polta tupakkaa, juoksen, nostan ja hakkaan, syön superfoodeja, vältän auringossa palamista, syön D-vitamiinia ja käytän luomukosmetiikkaa. Kyse ei silti missään nimessä ole luopumisesta, eikä pakottamisesta, haluan elää näin. Himoitsen kurkkua ja munkit ällöttävät. En olisi ehkä viisi vuotta sitten uskonut, että oikeasti olen tätä mieltä. Hiljalleen olen muuttanut tapojani ja tämä on tapani elää.

En osaa sanoin kuvailla, kuinka upean mahtavaa on olla terve ja hyväkuntoinen. Kun arki luistaa, on hyvä olla. On vaan älyttömän energinen olo!

Olen miettinyt, onko itsekästä olla niin kiinnostunut omasta terveydestään. Eräiden mielestä olen snobbaileva cityhippi, kun syön riistaa ja vedän roppakaupalla superfoodeja. Tässä pari (kuultua) väitettä ja niihin oma näkemykseni:

On täyttä snobismia käyttää niin paljon rahaa ruokaan ja olla niin kiinnostunut terveydestään. En käytä penniäkään rahaa lääkkeisiin,lääkäreihin tai tupakkaan – baareissa käyn vain nimeksi. Koska olen niin tolkuttoman terve ja voin hyvin, jaksan jakaa iloani kaikille kanssaihmisilleni! Koska olen energinen, jaksan välittää, rakastaa ja antaa.

Superfoodit ovat huuhaata ja niillä on iso hiilijalanjälki. Jos ajatellaan vain kuljetettua matkaa (superfoodit, kuten goji, kaakaotuotteet ja kookos tuodaan usein kaukomailta), näin onkin. Mutta superfoodeja riittää pieni määrä. Niitä ei ole juuri käsitelty, johon siihen ei mene energiaa. Myös tupakalla, kahvilla (keskivertosuomalainen juo noin kuusi kuppia kahvia päivässä) sekä monilla hedelmillä ja kasviksilla on matkaa takanaan ja monien suosimat elintarvikkeet (valmisruoat, sokeri, leikkeleet) ovat moneen kertaan käsiteltyjä ja pakattuja. Liha, juusto ja kasvihuonetomaatit, siinä hiiltä kerrassaan. Huuhaastakaan ei ole kyse – superfoodeissa on paljon ravintoaineita pienessä paketissa, mieluummin saan vitamiinini ruoasta kuin teollisesti valmistetuista pillereistä.

Kyllä pitää herkutella ja nauttia kakkukahveista ja sipseistä silloin tällöin, se on elämää. Näin ajattelin myös minä joskus. Nykyään tuhat kertaa mieluummin juon ihanan smoothien ja syön raakasuklaata kuin saatan itseni puolitajuttomaan tilaan vatsakipuineen – se seuraus on ollut karkki-pulla-överi-mussutuksilla. Haluan voida hyvin. En halua tuntea itseäni sairaaksi.

Jos on niin kiinnostunut ruoasta ja kieltäytyy pullakahveista, on varmaankin ortorektikko. Jos kokee syömisestään jatkuvaa stressiä ja mielipahaa, näin varmasti onkin. Olen joskus ollut sellainen! Nyt haluan vain olla vapaa, haluan vain voida näin hyvin aina! Rakastan ruokaa – ennen kaikkea rakastan ruokaa, joka tekee minut energiseksi ja iloiseksi! Haluaisin, että kaikki voisivat ymmärtää, mikä merkitys hyvinvoinnilla on ihmiselle. Terve ja hyvinvoiva ihminen on onnellinen!

 

Kun kaikki on hyvin

23 syys

Tiedän, mikä saa minut voimaan hyvin. Kun voin hyvin, olen onnellinen. Jaksan jakaa onneani muille. Minun on hyvä olla. Olen energinen ja haluan tehdä asioita. Unelmoin. Sieluni laulaa. Olen juuri sellainen silloin kun:

  • Olen nukkunut hyvin ja sopivasti – puoli yhdestätoista puoli seitsemään
  • Olen syönyt hyvin, ravitsevasti ja sopivasti
  • Olen urheillut – mutten liikaa
  • Olen viettänyt aikaa luonnossa ja etenkin meren rannassa
  • Olen saanut viettää tarpeeksi aikaa yksin (hermostun, jos olen koko ajan menossa, silloin en saa unta)
  • Olen viettänyt aikaa mielenkiintoisten ja rakastettavien ihmisten parissa (kaikki ihmiset ovat rakastettavia, osa myös mielenkiintoisia)
  • Olen pessyt hiukseni (on kamalaa, jos hiukset tuntuvat likaisilta)
  • Töitä ei ole liikaa – eikä liian vähän
  • Olen saanut leikkiä ja nauraa
  • Kotini on siisti ja kaunis (olen parantumaton esteetikko)
  • Vaatteet eivät purista
  • Olen terve
  • Vatsaan ei satu ja se voi hyvin

Tähän pyrin joka päivä, eikä se yleensä ole kovin vaikeaa, jos pitää tietyistä jutuista kiinni ja opettelee sanomaan ei.

%d bloggers like this: