Tag Archives: Kuluttaminen

Minimalismista, osa I

6 Tam

Olen miettinyt paljon minimalismia. Olen joskus luokitellut itseni maksimalistiksi – olen esteetikko ja rakastan kaikkea kaunista. Olen nyt kuitenkin lukenut paljon Leo Babautan tekstejä ja ne ovat saaneet minut taas ajattelemaan minimalismiä mahdollisuutena parempaan elämään. Koska edessäni on muutenkin muutoksen aika, miksen muuttaisi samalla elämäntyyliäni ja oikeasti toimisi niin kuin tiedän olevan parasta elämänlaadun kannalta.

Käytännössä minimalismi tarkoittaa pyrkimystä pois kaikenlaisesta kuluttamisesta. Kuluttaminen on paitsi tavaran ostamista, myös sitä, kuinka viettää vapaa-aikansa. Käykö leffassa vai metsässä. Surffaako netissä vai lukeeko kirjaa. Kierteleekö kaupoissa vai tapaako ystävän. Ostaako muotilehtiä vai käykö kävelyllä. Syökö lounaan keskinkertaisessa ravintolassa vai valmistaako eväät ja syö puistossa. Ostaako ruokansa Stockan Herkusta vai torilta ja hallista. Syökö itsensä ähkyyn vai nautiskeleeko ruoasta kohtuudella. Tekeekö niin kuin ”kuuluu” tehdä vai onko välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat. Pukeutuuko viimeisten trendien mukaan vai niin kuin itse haluaa. Ostaako kirjansa akateemisesta vai lainaako kirjastosta. Hankkiiko jatkuvasti uusia urheiluvälineitä vai treenaako vanhoilla.

Kun mikään ei riitä

2 Tam

Luin loppuun lahjaksi saamani Paolo Coelhon Voittaja on yksin -kirjan. Siinä mainittiin asia, joka jäi vaivaamaan mieltäni. Nimittäin se, että ihmiset ovat huolissaan maapallon tuhoutumisesta – mikseivät he ole huolissaan siitä, että maapallo tuhoaa meidät. Maapallo pyyhkäisee meidät tosta noin vaan menemään, kun tilanne käy mahdottomaksi. Bye bye, ei olisi ensimmäinen kerta.

Tuskin kasvava huoli maapallosta kumpuaakaan puhtaasti altruistisista syistä, vaan pelosta. Mitä meille tapahtuu, jos jatkamme samaa rataa? Tuleeko tukavat oltavat? Loppuuko vesi, entä ruoka? Hukummeko omiin jätteisiimme?

Osa ihmisistä pyrkii pelastautumaan olemalla syömättä lihaa ja juustoa – se hiilijalanjälki. Luomu on pop, ekolla pääsee pitkälle. Tuskin kuitenkaan lihattomuus pelastaa tulevaisuuden – vika on ihmisen ahneudessa. Aina vedetään överit. Syödään niin paljon, että melkein haljetaan. Juodaan oikein megalärvit. Otetaan pikavippiä ja ostetaan, kun ei kerran pystytä olemaan ostamatta. Velka on normaalia – velaksi elävät paitsi yksilöt, myös valtiot.

Jotta voidaan kuluttaa, juoda ja syödä mahdollisimman paljon, tuotannon täytyy olla mahdollisimman halpaa. Köyhät kyykkyyn. Jos oikein pysähtyy ajattelemaan, on ihan hel**in älytöntä, että toisella puolella maailmaa aliravitut ihmiset valmistavat tavaraa minkä ehtivät, jotta toisella puolella maapalloa voidaan ostaa lisää ja lisää tavaraa, vaikka jo hukutaan materiaan. Tai että joku oikeasti maksaa logolaukusta monta tonnia, kun jollain toisella ei ole kattoa pään päällä.

Toisaalta on helppo laukoa mielipiteitään, vaikeampaa on kieltäytyä, pysyä keskitiellä, olla haluamatta kaikkea. En tiedä, miksi ihmiset ovat niin ahneita, en tiedä, miksei mikään koskaan riitä. Mutta kun kaikkea on saatavilla ja joka paikasta toitotetaan osta ja omista, ole kauniimpi, parempi ja rikkaampi, niin kyllähän se vaatii pokkaa tyytyä tarpeelliseen. Ensin käsketään syömään ja haluamaan ja ostamaan ja sitten osoitetaan syyttävällä sormella.

%d bloggaajaa tykkää tästä: