Tag Archives: Leipä

Porkkanaleipäset

19 Maa

Vuokko inspiroi minut paitsi aallonharjalle, myös porkkanaleipästen tekoon. Unohdin kysyä, mitä niihin laitetaan, joten keksin reseptin itse:

Kuusi luomumunaa
1 1/2 dl kookosjauhoa
1 1/2 tl ruokasoodaa
Kaksi raastettua porkkanaa
1/2 dl sulatettua kookosöljyä
Suolaa
Luomubruschettamaustetta (nam)

Munat vatkataan kunnolla rikki ja muut aineet sekaan vaan. Muotoillaan seitsemän leipästä ja uuniin 200 astetta ja n. 20 minuuttia. Itse söin munavoin ja kurkun kera.

Hamppuepäleipää

23 Lok

Ihanaa, joku on löytänyt blogini hakusanalla epäleipä. No, nyt tulee pitkästä aikaa lisää epäleipää ja tämän myötä olen kai virallisesti cityhippi. Löysin nimittäin Itäkeskuksen Ruohonjuuresta hamppujauhoa. Pakkohan sitä oli ostaa. Samaa kaavaa noudattaen, eli 5 kananmunaa, reilu kourallinen mantelijauhoa, saman verran hamppujauhoa, leivinjauhetta, suolaa, oliiviöljyä, uunissa 200 astetta ja noin puoli tuntia. Olisin laittanut myös porkkanaraastetta, mutta unohdin. Tällä kertaa tein muffineja. Jos jään kiinni hamppujauhosta veljelleni, tiedän, että hän katsoo minua säälivästi ja puistelee päätään. Jos jään kiinni hamppujauhosta ja oliiviöljykissaepisodista, minut lähetetään hoitoon.

Maistoin, oli hyvää. Hamppu on hyvä juttu.

Epäleipää

11 syys

Jaahas, ei anneta Valion megapetoksen pilata iltaa – pauhaamisen jälkeen kevennys ja hyväksi havaittu epäleipäresepti. Peruskaava on sellainen, että kuudella kananmunalla mennään ja ne vatkataan huolella rikki, niihin sekoitetaan ehkä 1 1/2 desiä (luomu) mantelijauhoa, joihin sekoitettu reilu teelusikallinen leivinjauhetta. Tarvitaan myös aimo loraus (luomu) oliiviöljyä (voitakin olen kokeillut, mutta valmiista tuotoksesta tulee kovaa, öljyä käyttäessä kuohkeaa). Joskus lisään taikinaan pellavansiemenrouhetta, hyvin usein pari raastettua porkkanaa, toimii. Usein heitän sekaan myös oliiveja, nam. Aina tarvitaan Maldon-suolaa. Kippaan taikinan lasiseen, leivinpaperilla vuorattuun Pyrex-vuokaan (jolla muuten on kymmenen vuoden takuu, silti onnistuin rikkomaan sellaisen parissa kuukaudessa), uunissa 200 astetta ja noin puoli tuntia.

Tämä on hyvä resepti siksi, että ainakaan minä en halua syödä aamuisin munakkaita. Tätä voi täyttää mielensä mukaan – kuvassa munavoita ja kurkkua, myös avokado-tomaatti ja luomumeetvursti-kurkku toimivat. Ja tietysti graavilohi-sitruuna, oooh. Tätä voi ottaa duuniin evääksi ja huomiota herättämättä esittää syövänsä leipää, jos ei jaksa valistaa.

%d bloggers like this: