Tag Archives: Menestyminen

Inspiraatio

24 Maa

Eilen kirjoitin inspiroivasta nuoresta naisesta. Tänään sama projekti jatkui ja haastattelin 20-vuotista nuorta kundia. Jännitin, kuinka hän vastaa menestymiseen liittyviin kysymyksiin. No, tämän nuoren miehen mielestä menestyminen on kuulemma sitä, että on hyvä olla ja että saa tehdä sitä, mitä rakastaa. Oih, sama vastaus kuin eilen. Liikuttavaa.

Mitä olen itse jahdannut elämässäni? Olenko elänyt siinä harhaluulossa, että yleinen käsitys menestymisestä liittyisi jotenkin materiaan tai statukseen? Vai onko meneillään sukupolven vaihdos? Downshiftaamiselle ei tulevaisuudessa ole kai tarvetta, mahtavaa!

Inspiroiduin suuresti molemmista haastatelluista. Molemmat puhuivat omasta intohimostaan siihen, mitä he tekevät. Molemmat kertoivat toteuttavansa omaa juttuaan, koska sitä tehdessä kaikki muu unohtuu ja huolet katoavat. Koska silloin heidän on hyvä olla. Kumpikin mainitsi, että tärkeää ovat muut ihmiset ja tietty yhteisöllisyyys. Vaikka molemmat suhtautuvat tekemiseensä intohimoisesti, kummallakin oli myös muita mielenkiinnon kohteita. Molemmat olivat liikuttavan nöyriä ja jalat tiukasti maan pinnalla. Molemmat kertoivat, että kyseessä on elämäntapa. He nauroivat paljon. Molemmat mainitsivat rakastavansa hyvää ruokaa.

Projekti jatkuu ensi viikolla.

So many times, it happens too fast
You change your passion for glory
Don’t lose your grip on the dreams of the past
You must fight just to keep them alive

– Survivor, Eye of the Tiger

Mitä teille merkitsee menestyminen? Onko se sanana turha – tarkoitetaanko sillä onnellisuutta?

Menestyminen ja paleoherkku

23 Maa

Ihanaa, kun kevät on täällä! Haastattelin tänään työni puolesta erästä lajilleen intohimoisesti omistautunutta nuorta naista. Yksi kysymyksistä liittyi menestymiseen, tai tarkemmin ottaen siihen, mitä menestyminen on. Tämä parikymppinen neitokainen vastasi, että menestyminen on sitä, että on mielenrauha ja hyvä olla – että saa tehdä sitä, minkä sydämessään tuntee oikeaksi.

En osaa enkä halua lisätä tuohon oikeastaan mitään, voin vain ottaa opikseni.

Tuunasin lauantaisten porkkanaleipästen rippeet uuteen uskoon. Paahdoin ne ensin pannulla oliiviöljyssä ja laitoin päälle tomaattihakkelusta, johon sekoitin jo tutuksi tullutta bruschetta-maustetta sekä valkosipulia. Paleo buonissimo!

%d bloggaajaa tykkää tästä: