Tag Archives: Smoothie

Viherpipertäjä

20 Maa

Viherdrinksut ovat ihania ja mainio tapa kulauttaa kerralla alas kulhollinen lehtivihreää. Kun about sata vuotta sitten aloitin niiden vamistamisen, käytin kaavaa 50% hedelmiä, 50% lehtivihreää. Nykyään makunystyräni ovat jo niin karaistuneet, että blenderiin uppoaa yhä enemmään vihreää eikä  juurikaan hedelmiä.

Minulla on blenderi paitsi kotona, myös työpaikallani – ihana työnantajani osti sen, koska arvostaa työntekijöidensä hyvinvointia. On kiva tarjota työkavereille ja asiakkaille viherdrinksuja ainaisen kahvin ja pullan sijasta. Kannattaa ottaa puheeksi työpaikalla, ei ole lainkaan mahdotonta saada pomo innostumaan aiheesta – varsinkaan, jos tarjoilee hänellekin päivän vitamiinit tarjottimella.

Tässä pari vinkkiä hyvän drinksun valmistamiseen:

Perusasiat

– Hyvä blenderi on tärkeä. Aloitin itse joskus sauvasekoittimella, mutta sillä vaan ei saa smoothieta aikaiseksi, tulee sellainen sekametelisoppa. Toisaalta ei ole välttämätöntä sijoittaa omaisuutta Vitamixiin. Oma blenderini on Clas Ohlsonilta ja skulaa kuin unelma. Smoothieta kannattaa blendata kauan – niin siitä tulee oikein pehmeä ja ihana.

– Blendaus on fiilishommaa ja drinksuun voi upottaa juuri niitä aineksia, joita tekee mieli. Ei kannata kangistua kaavoihin. Joskus tekee mieli makeaa, joskus kirpeää.

– Kannattaa satsata luomuun. Esim. pinaatti on tosi hyvä, mutta ei-luomupinaattissa on varmaankin niin paljon torjunta-aineita, että saakin terveyspirtelön sijaan kemikaalikoktailin. Onneksi Suomesta saa halvalla ruukkusalaatteja ja jopa ihania versoja, joiden kasvatuksessa ei ole käytetty torjunta-aineita. Kannattaa valita mahdollisimman tummia lajikkeita. Lemppareitani ovat tammenlehti, salanova, romaine ja auringonkukanverso.

– Smoothien ei tarvitse olla makea. Voi hyvin tehdä maukkaan salaattipirtelön.

Makuvinkkejä

Banaani makeuttaa. Jos on aloittelija ja on vaikeuksia saada alas sammiollista pinaattia, banaani on se juttu. Tai jos haluaa huijata lapsia juomaan vihreää.

Avokado on kingi. Se tekee smoothien mausta ja koostumuksesta ihanan pehmeää. Puolikas riittää.

Sitruunasta saa energiaa ja kirpeyttä.

Minttu ja kurkku toimivat tosi hyvin yhdessä.

Lehtipersilja toimii tosi hyvin, eikä ole kitkerä, niin kuin voisi ehkä kuvitella.

Viherpiperrykset

– Jos valmistan nimenomaan vihreän pirtelön, pysyttäydyn salaatti- / vihannes- / hedelmälinjalla. Esim. babypinaatti, erilaiset lehtisalaatit, selleri, kurkku, sitruuna, avokado, tomaatti, paprika, marjat, omena, idut, minttu, persilja jne. Jos haluaa heittää foodeja joukkoon, niin MSM, vehnänorasjauhe, yrtit ja spirulina toimivat nimenomaan vihreissä drinksuissa. Jos haluaa heittää joukkoon hyviä öljyjä, Udo’s toimii.

-Viherdrinksujen joukkoon en koskaan laita esim. kookosta, macaa, mantelimaitoa, proteiinia, raakakaakaota, siitepölyä tai lucumaa. Ne eivät oikein toimi viherpohjaisissa drinksuissa, vaan vaativat seurakseen jotain muuta. Kirjoitan siitä joskus myöhemmin.

Vielä pari reseptiä nössöstä vähän tiukempaan settiin:

Aloittelijalle:

– kourallinen luomupinaattia
– kourallinen lehtipersiljaa
– banaani
– kuorittu sitruuna
– kiivihedelmä
– vettä

TAI

– kourallinen luomupinaattia
– kourallinen lehtipersiljaa
– pakastemangoa
– kuorittu sitruuna
– kourallinen minttua
– 10cm kurkkua
– vettä

Hieman edistyneelle:

– Ruukullinen tammenlehtisalaattia
– 10cm kurkkua
– kuorittu sitruuna
– 1rkl vehnänorasjauhetta
– puolikas avokado
– kolme sellerinoksaa
– luomuomena

Täältä ja täältä löytyy pari vähän rajumpaa juomaa hifistelijöille. Kippis!

Löysin viime kesänä Amsterdamista ihanan Joe’s Juice Barin, josta sai viherdrinksuja:

Mainokset

Detox

18 Maa

Ensimmäinen detox-aamu. Join detox-juoman ja valmistin aamudrinksun:

Vettä
Puolikas avokado
Pari sellerin vartta
Kurkkua
Vehnänorasjauhetta (detox-paketista)
Aloe Vera -mehua (detox-paketista)

Nam, ennakkoluuloista huolimatta maistui makoisalta. En aio kuitenkaan tyytyä detoxin(kaan) aikana pelkkään smoothieen, tämä ei ole paasto.

Kuula, Kukka ja marja

13 Maa

Kävin tänään Go Expo -messuilla ja pääsin kokeilemaan kahvakuulaa kauniin Kukka Laakson johdolla. Ihania värikkäitä palloja. Ostin mukaan marjajauhoakin. Sitä ei kannata syödä sellaisenaan, voi mennä väärään kurkkuun, öhöm. Kannattaa mieluummin tehdä smoothie.

Päivän piristys

21 Hel

Lupaan, että tämä piristää paremmin kuin mikään muu:

Kaksi kourallista pinaattia
Omena
Kolme sellerin vartta
10cm kurkkua
Sitruuna
Loraus tyrnimehua
1rkl OptiMSM-jauhetta (annostus oman tarpeen ja juojien mukaan)
Vettä reilusti

Wau!

HCsuperdrinksu

12 Hel

Kaksi sellerin vartta, 10cm kurkkua, yksi sitruuna, yksi omena, 1 rkl spirulinaa, 1tl ashwagandha-jauhetta ja vettä. Vain smoothie-peruskurssin käyneille. Wau – melkein lähtee taju – silleen hyvällä tavalla.

Smoothie Fiction

26 Jou

Tein itselleni äsken smoothien, joka vei jalat alta. Jostain syystä pirtelöstä tuli mieleen Pulp Fictionin milkshake-kohtaus, jossa Mia ja Vincent istuvat ravintolassa amerikanraudassa ja juovat maitopirtelöä. Kourallinen jäisiä mustaherukoita, loraus kookoskermaa, loraus ruusuvettä(!!!), puolikas avokado, lucumaa, acaita, purple corn -jauhetta, chia-siemeniä, acidophilus-kapseli ja vettä blenderiin. LOVE!

Pikaruokaa

20 Mar

Pikaruoka ei ole Pick’n Mix vaan Pick Me Up. Ei ole tullut mieleenkään en-enää-edes-muista-kuinka-pitkään-aikaan käydä ostamassa irtokarkkeja. Eikä roskaruokaa. Että menisin mäkkiin ja ostaisin purilaisen. En voi käsittää, että joku vielä tekee niin. En syyllistä, en vaan käsitä. Pikaruoka on nykyään blenderiin viskattu kasa aineksia. Yleensä joku hedelmä tai marjoja, vihreää jotakin (salaattia/pinaattia/kurkkua/persiljaa/vehnänorasta) ja supereita (macaa ainakin/hamppuprodea/acaita/chiaa/spirulinaa/MMS-jauhetta/purple cornia*) ja vettä. Joskus myös kookosöljyä. Sillä jaksaa. Lopputulos voi olla vaikka tällainen (vaikka usein tulee juotua kuluneesta muovisesta palkkaripurkista). Minulla on töissäkin blenderi ja kaapissa aineita siltä varalta, että joutuu vetämään pikana.

*Ei kannata pelästyä pitkää superfood-rimpsua. Toimin vaan eräänlaisena koekaniinina tällä hetkellä ja testaan kaikkea.

%d bloggers like this: