Tag Archives: Superfood

Smoothie Goes On

30 Maa

Kun detox päättyi, ajattelin heti, että jee, nyt voin syödä pihvin. En sitten syönytkään. Kokeilin poron maksaa, mutta se ei oikein maistunut. Olen mieluummin syönyt kasviksia ja kalaa. Aamukin on ihana aloittaa avokadosmoothiella ja raakasuklaalla. Koska niitä ei ole makeutettu, verensokeri ei lennä kattoon. Tulee vaan hyvä olo. Tekee mieli tanssia.

Supersalaatti ja megakamera

26 Maa

Nyt tuleekin sellainen pläjäys, että! Valokuvaajaystäväni Vuokko käski nostaa blogin visuaalista tasoa ja lainasi super-mega-pro-kamerankin sitä varten – sain jopa pikaisen valokuvauskurssin kaupan päälle, huh ja kiitos.

Juhlin uutta kameraa valmistamalla megaherkkusalaatin. En tiedä, kuinka kukaan voisi syödä tämän terveellisemmin. Tämä salaatti ei ole kuiva eikä tylsä, koska valmistin ihanan avokadokastikkeen, jolla mehustin salaattipohjan.

Avokadokastike:

Yksi luomuavokado
1 rkl Udo’s oilia (myös oliiviöljy käy)
1 rkl hampunsiemeniä
Kourallinen basilikaa
Bruschetta-maustetta
Murskattua valkosipulia
Loraus vettä
Merisuolaa

Ainekset muusataan sauvasekoittimella – vettä lisätään sen verran, että muodostuu kastike.

Salaatti:

Tammenlehtisalaattia
Sinimailasen ituja
Luomupaprikaa
Pippurimakrillia
Chia-siemeniä

Salaatti, idut ja kastike sekoitetaan keskenään, paprika, makrilli ja chia-siemenet asetellaan salaatin päälle. Namnamnam ja hyvä olo!

Viherpipertäjä

20 Maa

Viherdrinksut ovat ihania ja mainio tapa kulauttaa kerralla alas kulhollinen lehtivihreää. Kun about sata vuotta sitten aloitin niiden vamistamisen, käytin kaavaa 50% hedelmiä, 50% lehtivihreää. Nykyään makunystyräni ovat jo niin karaistuneet, että blenderiin uppoaa yhä enemmään vihreää eikä  juurikaan hedelmiä.

Minulla on blenderi paitsi kotona, myös työpaikallani – ihana työnantajani osti sen, koska arvostaa työntekijöidensä hyvinvointia. On kiva tarjota työkavereille ja asiakkaille viherdrinksuja ainaisen kahvin ja pullan sijasta. Kannattaa ottaa puheeksi työpaikalla, ei ole lainkaan mahdotonta saada pomo innostumaan aiheesta – varsinkaan, jos tarjoilee hänellekin päivän vitamiinit tarjottimella.

Tässä pari vinkkiä hyvän drinksun valmistamiseen:

Perusasiat

– Hyvä blenderi on tärkeä. Aloitin itse joskus sauvasekoittimella, mutta sillä vaan ei saa smoothieta aikaiseksi, tulee sellainen sekametelisoppa. Toisaalta ei ole välttämätöntä sijoittaa omaisuutta Vitamixiin. Oma blenderini on Clas Ohlsonilta ja skulaa kuin unelma. Smoothieta kannattaa blendata kauan – niin siitä tulee oikein pehmeä ja ihana.

– Blendaus on fiilishommaa ja drinksuun voi upottaa juuri niitä aineksia, joita tekee mieli. Ei kannata kangistua kaavoihin. Joskus tekee mieli makeaa, joskus kirpeää.

– Kannattaa satsata luomuun. Esim. pinaatti on tosi hyvä, mutta ei-luomupinaattissa on varmaankin niin paljon torjunta-aineita, että saakin terveyspirtelön sijaan kemikaalikoktailin. Onneksi Suomesta saa halvalla ruukkusalaatteja ja jopa ihania versoja, joiden kasvatuksessa ei ole käytetty torjunta-aineita. Kannattaa valita mahdollisimman tummia lajikkeita. Lemppareitani ovat tammenlehti, salanova, romaine ja auringonkukanverso.

– Smoothien ei tarvitse olla makea. Voi hyvin tehdä maukkaan salaattipirtelön.

Makuvinkkejä

Banaani makeuttaa. Jos on aloittelija ja on vaikeuksia saada alas sammiollista pinaattia, banaani on se juttu. Tai jos haluaa huijata lapsia juomaan vihreää.

Avokado on kingi. Se tekee smoothien mausta ja koostumuksesta ihanan pehmeää. Puolikas riittää.

Sitruunasta saa energiaa ja kirpeyttä.

Minttu ja kurkku toimivat tosi hyvin yhdessä.

Lehtipersilja toimii tosi hyvin, eikä ole kitkerä, niin kuin voisi ehkä kuvitella.

Viherpiperrykset

– Jos valmistan nimenomaan vihreän pirtelön, pysyttäydyn salaatti- / vihannes- / hedelmälinjalla. Esim. babypinaatti, erilaiset lehtisalaatit, selleri, kurkku, sitruuna, avokado, tomaatti, paprika, marjat, omena, idut, minttu, persilja jne. Jos haluaa heittää foodeja joukkoon, niin MSM, vehnänorasjauhe, yrtit ja spirulina toimivat nimenomaan vihreissä drinksuissa. Jos haluaa heittää joukkoon hyviä öljyjä, Udo’s toimii.

-Viherdrinksujen joukkoon en koskaan laita esim. kookosta, macaa, mantelimaitoa, proteiinia, raakakaakaota, siitepölyä tai lucumaa. Ne eivät oikein toimi viherpohjaisissa drinksuissa, vaan vaativat seurakseen jotain muuta. Kirjoitan siitä joskus myöhemmin.

Vielä pari reseptiä nössöstä vähän tiukempaan settiin:

Aloittelijalle:

– kourallinen luomupinaattia
– kourallinen lehtipersiljaa
– banaani
– kuorittu sitruuna
– kiivihedelmä
– vettä

TAI

– kourallinen luomupinaattia
– kourallinen lehtipersiljaa
– pakastemangoa
– kuorittu sitruuna
– kourallinen minttua
– 10cm kurkkua
– vettä

Hieman edistyneelle:

– Ruukullinen tammenlehtisalaattia
– 10cm kurkkua
– kuorittu sitruuna
– 1rkl vehnänorasjauhetta
– puolikas avokado
– kolme sellerinoksaa
– luomuomena

Täältä ja täältä löytyy pari vähän rajumpaa juomaa hifistelijöille. Kippis!

Löysin viime kesänä Amsterdamista ihanan Joe’s Juice Barin, josta sai viherdrinksuja:

HCsuperdrinksu

12 Hel

Kaksi sellerin vartta, 10cm kurkkua, yksi sitruuna, yksi omena, 1 rkl spirulinaa, 1tl ashwagandha-jauhetta ja vettä. Vain smoothie-peruskurssin käyneille. Wau – melkein lähtee taju – silleen hyvällä tavalla.

Malja sellerille – ja elämälle

6 Hel

Olen vieläkin ihan ihmeissäni siitä, kuinka voin niin hyvin. Minun tekee mieli laulaa ja tanssia joka päivä – melkein koko ajan. Haluan vaan nauraa ja rakastaa. Heh. Uskoisin, että olotilaani vaikuttavat monet asiat: se, että teen sitä, mitä haluan. Pitenevät päivät. Superfoodit ja aito ruoka. Liikunta. Olen sekaisin elämästä.

Tänään heräsin pitkästä aikaa kun oli jo valoisaa. Ihanaa. Luonnollista.

Olen oppinut viimein pitämään selleristä. Jesh! Blendasin sen kunniaksi megadrinksun: selleriä, omenaa, sitruunaa, romaine-salaattia, avokadoa, appelsiinia, spirulinaa, vettä ja siitepölyä. Ja nyt lähden merenrantaan!

Uudet foodit

23 Tam

Olen treenaillut paljon ja kovaa ja se tuntuu tosi hyvältä. Ihanalta oikeastaan. Olen myös ottanut pari uutta foodia käyttöön. Yksi niistä on MSM-jauhe, jonka tehoon uskon jo nyt. Kyseessä on siis rikki ja tuotteen luvataan auttavan energian tuotannossa, erilaisten tukikudosten rakentumisessa (esim. hiukset, luut, kynnet ja nivelet), lihasarkuuden ja kramppien poistamisessa. MSM-jauhe soveltuu liikkuvuutta vaativien urheilulajien harrastajille. Eli siis juuri sitä, mitä tarvitsen. Sekoitan jauhetta aamuin illoin noin teelusikallisen lasiin (aloitin ensin pienemmillä annoksilla), jossa on vettä ja yhden sitruunan mehu.

Toinen uutuus on Ashwagandha-yrttijauhe. Ihastuin siihenkin heti. Ja mitä se sitten tekee? Kuulemma vahvistaa hermostoa, rauhoittaa ja poistaa tukkeumia. Yrttiä käytetään lisäämään seksuaalista halukkuutta. (I’m in trouble.) Kasvin ainesosat lisäävät serotoniinin tuotantoa, mikä edesauttaa hyvänolon tuntemuksia. Aswagandhalla on myös antibioottisia, tulehdusta estäviä, antioksidanttisia ja suorituskykyä parantavia vaikutuksia. Jauhe sopii erinomaisesti urheilijoille ja aivotoiminnan maksimoinnista kiinnostuneille henkilöille. Intiassa kasvia käytetään joogan ja mietiskelyn tukena sen mieltä kirkastavien ominaisuuksien vuoksi. Itse olen sekoitellut yrttiä smoothien ja raakasuklaan sekaan. Perinteisesti sitä juodaan hunajan ja maidon kera, mutta minä en oikein käytä kumpaakaan.

Noiden kahden uutuuden lisäksi olen vedellyt aika reilusti foodeja ja muita megaherkkuja muutenkin. Nautin lähes päivittäin siitepölyä, spirulinaa, vehnänorasta, tyrniä, mustaherukoita, manteleita, sitruunaa, macaa, raakakaakaota – ja raakasuklaata, nam – kookosöljyä, hampunsiemeniä, mitä milloinkin. Syön myös kalaöljyä, sinkkiä ja probiootteja. Saattaa kuulostaa jonkun mielestä hurjalta, mutta fiilis on erinomainen. Aivan mahtava! Kun kerran aloittaa foodit, paluuta ei ole.

(Lähteenä käytetty CocoVin nettisivuja)

Pikaruokaa

20 Mar

Pikaruoka ei ole Pick’n Mix vaan Pick Me Up. Ei ole tullut mieleenkään en-enää-edes-muista-kuinka-pitkään-aikaan käydä ostamassa irtokarkkeja. Eikä roskaruokaa. Että menisin mäkkiin ja ostaisin purilaisen. En voi käsittää, että joku vielä tekee niin. En syyllistä, en vaan käsitä. Pikaruoka on nykyään blenderiin viskattu kasa aineksia. Yleensä joku hedelmä tai marjoja, vihreää jotakin (salaattia/pinaattia/kurkkua/persiljaa/vehnänorasta) ja supereita (macaa ainakin/hamppuprodea/acaita/chiaa/spirulinaa/MMS-jauhetta/purple cornia*) ja vettä. Joskus myös kookosöljyä. Sillä jaksaa. Lopputulos voi olla vaikka tällainen (vaikka usein tulee juotua kuluneesta muovisesta palkkaripurkista). Minulla on töissäkin blenderi ja kaapissa aineita siltä varalta, että joutuu vetämään pikana.

*Ei kannata pelästyä pitkää superfood-rimpsua. Toimin vaan eräänlaisena koekaniinina tällä hetkellä ja testaan kaikkea.

Hot Choco Coco Loco ja Goji Toti

20 Mar

Nyt on taas se aika, kun glögiä pitäisi juoda aina ja kaikkialla. On tosi kiva, että työkaverit muistavat toisiaan lämpöisellä drinksulla, mutta kun esimerkiksi Marlin glögitiivisteen sisältö on seuraava: Vesi, glukoosi-fruktoosisiirappi, sokeri, rypäle- ja mustaherukkatäysmehutiiviste, mustikkatäysmehu, luonnonmausteet (kaneli, pomeranssinkuori, mausteneilikka, kardemumma, inkivääri), happamuudensäätöaineena sitruunahappo, säilöntäaineina kaliumsorbaatti ja natriumbentsoaatti, hapettumisenestoaineena askorbiinihappo, niin ei vaan pysty. Olenkin kehittänyt pari vaihtoehtodrinksua.

Goji Toti
Erityisesti vilustuneille, sis. paljon c-vitamiinia, hunajalla on myös antiseptisiä ominaisuuksia: Ruokalusikallinen goji-marjoja, yhden sitruunan puristettu mehu, t-lusikallinen luomuhunajaa ja kuumaa vettä. Jos on tarve terästää, niin vodkaa kai sitten. Itse en kaipaa. Niin ja goji-marjojen asemasta voi myös käyttää kotimaisia mustaherukoita.

Hot Choco Coco Loco
Hieman tujumpi drinksu suklaan ja kookoksen ystäville, eli kai kaikille

Vettä, loraus kookoskermaa, kaakaojauhetta, pala chiliä, ripaus kanelia, steviaa (jos haluaa makeutusta). Kaikki kattilaan, kuumennetaan, mutta ei kiehauteta. Päälle vaahdotettua kookoskermaa ja kaakaojauhetta tai kookosnibsejä tai raastettua tumma suklaata – itse veistelin päälle kaakaomassaa, eli 100% raakakaakota. Niin ja se chilipala poistetaan kattilasta ennen kuin juodaan. Reseptiä voi muunnella, voi esim. hauduttaa kattilassa minttua juoman seassa (Mint Choco Coco Loco) tai  hauduttaa ensin Chai-teetä ja käyttää sitä pohjana (Chai Choco Spicy Coco Loco). Kaikki käy. Ja jos taas haluaa terästää, niin ehdottomasti konjakkia, silloin saadaan Choco Coco Lumumba Locoa.

Super super

12 Mar

Eilinen palautusjuoma / illallinen: banaani, vettä, Sun Warrior -prodea, hamppuprodea, acai-jauhetta, macaa, siitepölyä ja chia-siemeniä. Näytti kuralta, maistui taivaalliselta, vei nälän. Seuralaisena rapea endiivi, niitä on välillä vaan pakko saada, rousk.

 

Terveydeksi

10 Mar

Terveys on nykyään asia, jota arvostan yli kaiken. Terveyden vuoksi juon vihersmoothieita, enkä syö snägärillä. Samasta syystä menen aikaisin nukkumaan, en juo kaatokännejä, en polta tupakkaa, juoksen, nostan ja hakkaan, syön superfoodeja, vältän auringossa palamista, syön D-vitamiinia ja käytän luomukosmetiikkaa. Kyse ei silti missään nimessä ole luopumisesta, eikä pakottamisesta, haluan elää näin. Himoitsen kurkkua ja munkit ällöttävät. En olisi ehkä viisi vuotta sitten uskonut, että oikeasti olen tätä mieltä. Hiljalleen olen muuttanut tapojani ja tämä on tapani elää.

En osaa sanoin kuvailla, kuinka upean mahtavaa on olla terve ja hyväkuntoinen. Kun arki luistaa, on hyvä olla. On vaan älyttömän energinen olo!

Olen miettinyt, onko itsekästä olla niin kiinnostunut omasta terveydestään. Eräiden mielestä olen snobbaileva cityhippi, kun syön riistaa ja vedän roppakaupalla superfoodeja. Tässä pari (kuultua) väitettä ja niihin oma näkemykseni:

On täyttä snobismia käyttää niin paljon rahaa ruokaan ja olla niin kiinnostunut terveydestään. En käytä penniäkään rahaa lääkkeisiin,lääkäreihin tai tupakkaan – baareissa käyn vain nimeksi. Koska olen niin tolkuttoman terve ja voin hyvin, jaksan jakaa iloani kaikille kanssaihmisilleni! Koska olen energinen, jaksan välittää, rakastaa ja antaa.

Superfoodit ovat huuhaata ja niillä on iso hiilijalanjälki. Jos ajatellaan vain kuljetettua matkaa (superfoodit, kuten goji, kaakaotuotteet ja kookos tuodaan usein kaukomailta), näin onkin. Mutta superfoodeja riittää pieni määrä. Niitä ei ole juuri käsitelty, johon siihen ei mene energiaa. Myös tupakalla, kahvilla (keskivertosuomalainen juo noin kuusi kuppia kahvia päivässä) sekä monilla hedelmillä ja kasviksilla on matkaa takanaan ja monien suosimat elintarvikkeet (valmisruoat, sokeri, leikkeleet) ovat moneen kertaan käsiteltyjä ja pakattuja. Liha, juusto ja kasvihuonetomaatit, siinä hiiltä kerrassaan. Huuhaastakaan ei ole kyse – superfoodeissa on paljon ravintoaineita pienessä paketissa, mieluummin saan vitamiinini ruoasta kuin teollisesti valmistetuista pillereistä.

Kyllä pitää herkutella ja nauttia kakkukahveista ja sipseistä silloin tällöin, se on elämää. Näin ajattelin myös minä joskus. Nykyään tuhat kertaa mieluummin juon ihanan smoothien ja syön raakasuklaata kuin saatan itseni puolitajuttomaan tilaan vatsakipuineen – se seuraus on ollut karkki-pulla-överi-mussutuksilla. Haluan voida hyvin. En halua tuntea itseäni sairaaksi.

Jos on niin kiinnostunut ruoasta ja kieltäytyy pullakahveista, on varmaankin ortorektikko. Jos kokee syömisestään jatkuvaa stressiä ja mielipahaa, näin varmasti onkin. Olen joskus ollut sellainen! Nyt haluan vain olla vapaa, haluan vain voida näin hyvin aina! Rakastan ruokaa – ennen kaikkea rakastan ruokaa, joka tekee minut energiseksi ja iloiseksi! Haluaisin, että kaikki voisivat ymmärtää, mikä merkitys hyvinvoinnilla on ihmiselle. Terve ja hyvinvoiva ihminen on onnellinen!

 

%d bloggaajaa tykkää tästä: