Tag Archives: Terveys

Viherpipertäjä

20 Maa

Viherdrinksut ovat ihania ja mainio tapa kulauttaa kerralla alas kulhollinen lehtivihreää. Kun about sata vuotta sitten aloitin niiden vamistamisen, käytin kaavaa 50% hedelmiä, 50% lehtivihreää. Nykyään makunystyräni ovat jo niin karaistuneet, että blenderiin uppoaa yhä enemmään vihreää eikä  juurikaan hedelmiä.

Minulla on blenderi paitsi kotona, myös työpaikallani – ihana työnantajani osti sen, koska arvostaa työntekijöidensä hyvinvointia. On kiva tarjota työkavereille ja asiakkaille viherdrinksuja ainaisen kahvin ja pullan sijasta. Kannattaa ottaa puheeksi työpaikalla, ei ole lainkaan mahdotonta saada pomo innostumaan aiheesta – varsinkaan, jos tarjoilee hänellekin päivän vitamiinit tarjottimella.

Tässä pari vinkkiä hyvän drinksun valmistamiseen:

Perusasiat

– Hyvä blenderi on tärkeä. Aloitin itse joskus sauvasekoittimella, mutta sillä vaan ei saa smoothieta aikaiseksi, tulee sellainen sekametelisoppa. Toisaalta ei ole välttämätöntä sijoittaa omaisuutta Vitamixiin. Oma blenderini on Clas Ohlsonilta ja skulaa kuin unelma. Smoothieta kannattaa blendata kauan – niin siitä tulee oikein pehmeä ja ihana.

– Blendaus on fiilishommaa ja drinksuun voi upottaa juuri niitä aineksia, joita tekee mieli. Ei kannata kangistua kaavoihin. Joskus tekee mieli makeaa, joskus kirpeää.

– Kannattaa satsata luomuun. Esim. pinaatti on tosi hyvä, mutta ei-luomupinaattissa on varmaankin niin paljon torjunta-aineita, että saakin terveyspirtelön sijaan kemikaalikoktailin. Onneksi Suomesta saa halvalla ruukkusalaatteja ja jopa ihania versoja, joiden kasvatuksessa ei ole käytetty torjunta-aineita. Kannattaa valita mahdollisimman tummia lajikkeita. Lemppareitani ovat tammenlehti, salanova, romaine ja auringonkukanverso.

– Smoothien ei tarvitse olla makea. Voi hyvin tehdä maukkaan salaattipirtelön.

Makuvinkkejä

Banaani makeuttaa. Jos on aloittelija ja on vaikeuksia saada alas sammiollista pinaattia, banaani on se juttu. Tai jos haluaa huijata lapsia juomaan vihreää.

Avokado on kingi. Se tekee smoothien mausta ja koostumuksesta ihanan pehmeää. Puolikas riittää.

Sitruunasta saa energiaa ja kirpeyttä.

Minttu ja kurkku toimivat tosi hyvin yhdessä.

Lehtipersilja toimii tosi hyvin, eikä ole kitkerä, niin kuin voisi ehkä kuvitella.

Viherpiperrykset

– Jos valmistan nimenomaan vihreän pirtelön, pysyttäydyn salaatti- / vihannes- / hedelmälinjalla. Esim. babypinaatti, erilaiset lehtisalaatit, selleri, kurkku, sitruuna, avokado, tomaatti, paprika, marjat, omena, idut, minttu, persilja jne. Jos haluaa heittää foodeja joukkoon, niin MSM, vehnänorasjauhe, yrtit ja spirulina toimivat nimenomaan vihreissä drinksuissa. Jos haluaa heittää joukkoon hyviä öljyjä, Udo’s toimii.

-Viherdrinksujen joukkoon en koskaan laita esim. kookosta, macaa, mantelimaitoa, proteiinia, raakakaakaota, siitepölyä tai lucumaa. Ne eivät oikein toimi viherpohjaisissa drinksuissa, vaan vaativat seurakseen jotain muuta. Kirjoitan siitä joskus myöhemmin.

Vielä pari reseptiä nössöstä vähän tiukempaan settiin:

Aloittelijalle:

– kourallinen luomupinaattia
– kourallinen lehtipersiljaa
– banaani
– kuorittu sitruuna
– kiivihedelmä
– vettä

TAI

– kourallinen luomupinaattia
– kourallinen lehtipersiljaa
– pakastemangoa
– kuorittu sitruuna
– kourallinen minttua
– 10cm kurkkua
– vettä

Hieman edistyneelle:

– Ruukullinen tammenlehtisalaattia
– 10cm kurkkua
– kuorittu sitruuna
– 1rkl vehnänorasjauhetta
– puolikas avokado
– kolme sellerinoksaa
– luomuomena

Täältä ja täältä löytyy pari vähän rajumpaa juomaa hifistelijöille. Kippis!

Löysin viime kesänä Amsterdamista ihanan Joe’s Juice Barin, josta sai viherdrinksuja:

Kerran vielä keskitie

18 Maa

Ajattelin olla ensin ihan hiljaa tästä aiheesta, mutta en nyt kykene pitämään sanoja sisälläni. Minua on viime aikoina aikalailla ahdistanut se, miten esimerkiksi terveydestä ja superfoodeista puhutaan erinäisissä medioissa. Minulta on huolestuneena kyselty, kuulunko siihen lahkoon. No en kuulu.

Minä kirjoitan tätä blogia siksi, että toivon voivani inspiroida edes yhtä ihmistä ottamaan kaiken irti elämästään. Uskomaan, että on täysin mahdollista toteuttaa haaveitaan. Antaa palaa vaan! Toivon, että voin inspiroida ihmisiä kiinnostumaan omasta terveydestään, koska tiedän, kuinka paljon omat valinnat vaikuttavat omaan olotilaan ja sitä kautta myös kanssaihmisiin. Olen itse joskus elänyt toisella tavalla, en  niinkään välittänyt terveydestäni. Silloin voin huonosti ja tein tietoisen valinnan pyrkiä voimaan paremmin ja onnistuin.

Kyllä, valitsen mieluummin luomua kuin eineksiä. Käytän reilusti superfoodeja, koska saan niistä energiaa – mutta pelkästään niillä ei elä – tai ainakin turha yrittää. Rakastan raakaruokaa, se tekee minut iloiseksi. Valmistan itse sapuskani, koska pidän ruoanlaitosta ja saan käyttää luovuuttani. En silti ole ehdoton. Juon veteni kraanasta ja rakastan suklaata. Joskus makaan kotona jaksamatta liikauttaa eväänikään. Silloin tällöin juon pari lasia viiniä ja maalaan taivaanrantaa. Nukkuminen on ihanaa.

Mitä enemmän olen oppinut terveydestä, niin sanotuista foodeista ja elämästä, sitä enemmän olen sitä mieltä, että on pahin virhe pyrkiä täydellisyyteen. Kaikista suurin uhka terveydelle on stressi ja ehdottomuus. Virheet tekevät ihmisen. Kahvi ei tapa, mutta sitruunamehu piristää enemmän. Se on se keskitie.

Kookos on pop

8 Maa

Minä en ole tiedemies, mutta maalaisjärkeni sanoo, että mikä tulee luonnosta – esimerkiksi puusta – on varmasti parempi ja terveellisempi vaihtoehto kuin laboratoriossa kehitelty viritys. Vertaan nyt tietysti esimerkiksi kookosöljyä ja kevytmargariinia. Miksi luonto kasvattaisi oma-aloitteisesti mitään herkullista syötävää, jos ei se olisi ihmiselle hyväksi? Täältä löytyy hyvä juttu kookosöljystä.


Light Life

29 Jou

Ruoka on kärsinyt inflaation. Kaikkialla myydään väärennettyä tavaraa – mikään ei ole enää sitä mitä pitäisi. Rasvassa on mahdollisimman vähän rasvaa ja kermapurkissa light-leima. Entinen sokerivesi on sokeritonta ja kahvi kofeiinitonta. Kasvissyöjille on lihattomia nakkeja – kun laittaa silmät kiinni, voi kuvitella lihan suussaan. Alkoholiongelmaisille alkoholitonta olutta ja sairaille suolatonta suolaa. Paljon maksaa, mutta mitään ei saa, vaikka kuinka haluaa.

Sinänsä outoa, sillä yleensä ihmiset haluavat mahdollisimman paljon vastinetta rahoilleen. Kun ostetaan asuntoa, mieluummin neljä huonetta kuin kolme, jos hinta on sama. Tämä ei enää päde ruokakaupassa. Mahdollisimman vähän kaikkea, vain sata kaloria, maksimissaan kymmenen prosenttia rasvaa ja ehdottomasti sokeritonta. Hieno etiketti ja kuuluisa ravintoasiantuntija televisioon ja kauppa käy. Aika eriskummallista ottaen huomioon, että ruoan tarkoitus on ravita.

Tästä tulikin mieleeni, että Actimel aka Danone ei koskaan vastannut asiakaspalautteeseen, jossa kyseenalaistin heidän mainostamansa terveysvaikutukset. Ilmeisesti heitä ei voisi vähempää kiinnostaa yksittäisten kuluttajien vonkaamiset, kunhan kauppa käy.

Löysinpä kuitenkin Danonen sivuilta heidän yrityskuvauksensa, voi kuinka söpöä. Tätähän voisi soveltaa vaikka mihin. Kuka kaipaa kymmentä käskyä, kun on Danone ja näin upeat moraaliset ja käytännön periaatteet:

Jogurttia vuodesta 1919

Danone on voimakkaasti sitoutunut työskentelemään kuluttajien terveyden ja hyvinvoinnin hyväksi, mielihyvää unohtamatta. Tutkimus- ja kehityskeskus Danone Vitapole selvittää yhteistyössä maailman johtavien ravitsemusasiantuntijoiden kanssa eri raaka-aineiden, ravintoaineiden ja ruokatottumusten vaikutuksia terveydelle. Näin ravitsemusalan osaaminen ja tutkimus voidaan parhaiten hyödyntää uusien tuotteiden kehittämisessä.

Arvomme: Avoimuus, innostuneisuus, inhimillisyys ja läheisyys.

Avoimuus: Tiedonhalu, aktiivisuus ja käytännönläheisyys. Erilaisuus ja erilaiset mielipiteet ovat rikkaus. Jähmettyneitä toimintamalleja kyseenalaistamalla syntyy uusia mahdollisuuksia. Avoin keskustelu ja aito halu kuunnella ovat avoimuuden perusta.

Innostuneisuus: Rohkeus, intohimo ja valmius ottaa haasteet vastaan. Vain hallittu riskinotto ja kiihkeä halu ylittää itsensä vievät uusiin ennätyksiin. Ei ole olemassa rajoja, on vain esteitä, jotka voi ylittää.

Inhimillisyys: Jakaminen, vastuu ja toisten kunnioittaminen. Yhteistyö on yksilöllisten tarpeiden huomioimista. Myös vastuunkanto tuotteista, työturvallisuudesta ja ympäröivästä yhteiskunnasta on toisten ihmisten huomioonottamista.

Läheisyys: Lähestyttävyys, luotettavuus ja empaattisuus. Läheisyys merkitsee helposti ymmärrettäviä viestejä, rehtiä käytöstä sekä henkilöstön että sidosryhmien suuntaan – joka paikassa, joka päivä, jokaiselle. On tärkeää olla oma itsensä ja ottaa vastuu päätöksistä ja asioista. On myös luotettava ihmisiin ja oltava luottamuksen arvoisia.

Lähde: danone.fi

Alkoholista

14 Mar

Onkin pitänyt jo kauan kirjoittaa aiheesta. On ihanaa juoda lasillinen punaviiniä iltaisin ja vaipua rauhalliseen puolikoomaan. On vielä ihanampaa juoda kuohuvaa, tanssia ja nauraa.

Valitettavasti olen aika herkkä alkoholille ja seuraavana päivänä kaikki kostautuu. Yksi lasi on yleensä vielä OK, mutta kaksi lasia tuntuu jo mielialassa ja aivotoiminnassa seuraavana päivänä. Se on todella kamalaa.

On hukkaan heitettyä aikaa kärsiä ja voida huonommin kuin loistavasti, jos sen voi välttää. Ja voihan sen – olemalla juomatta!

Olen joskus ollut pitkäänkin juomatta, muistaakseni vuoden verran lähes kokonaan. Se helppoa ja ihanaa. Olen nyt taas vuoden verran juonut paljon enemmän kuin ennen sitä ja hyvin usein olen kyseenalaistanut juomiseni. Vaikka en ole töppäillyt aikoihin – en siis juo itseäni humalaan – en vaan saa alkoholista juuri mitään, päin vastoin, viini kostautuu tukkoisuutena, päänsärkynä, ahdistuksena ja mikä pahinta – usein seurauksena on, ettei oikein jaksaisi treenata tai juosta tai tehdä mitään muutakaan, mikä vaatii fyysistä ponnistusta. Kaikkein kamalinta on vaan se, että voisi olla loistava ja upea olo, mutta eipä ole.. kun joi vähän viiniä. Ähh!

Eli virallistan sen nyt täällä, niin ei tarvitse pähkäillä – tipaton aika alkaa nyt. Jälleen kerran, kyse ei ole luopumisesta, vaan valinnasta. Sopivasti juuri pikkujoulukauden alkaessa. Jee!

Stressi pois

12 Mar

Kuluneet pari työviikkoa ovat olleet rehellisesti sanottuna aika stressaavia. Vaikka koenkin, että siedän stressiä aika hyvin, joskus liika on liikaa. Silloin tuntuu, että joka paikasta kuristaa, adrenaliini on koholla, ahdistaa, ehkä on vaikea nukkua.

Joskus nuorempana koin stressin vielä pahempana, eikä elintavoissani ollut kehuskelemista. Voin kertoa, ettei stressi helpota jokaperjantaisilla kreisibailuilla tai kahvin kittaamisella.

Olen oppinut joitain stressinsieto- / helpottamiskeinoja ja kun niistä nyt tuli puhe ystäväni kanssa, pistän ne tännekin.

ASIAT HALTUUN
Yleensä stressi tuntuu pahimmalta, kun on sellainen fiilis, ettei hallitse asioita. Täytyy ottaa ohjat käsiin. Yksi hyvä käytännön toimenpide on pitää listaa ihan kaikista asioista, jotka pitää tehdä. Sitten ympyröi niistä ne kaikkein tärkeimmät, max viisi asiaa. Ne suoritetaan tärkeysjärjestyksessä ja sitä mukaa yliviivataan mielellään iloisen värisellä kynällä.

STOP
On tärkeää pitää taukoja. Vaikka olisi kuinka kiire, ihmisen kapasiteetti on rajallinen. Joskus kunnon rauhallinen ruokatauko pelastaa päivän. Ja silloin se syödesä saa lukea eikä tehdä muuta, pitää pysähtyä.

YLITYÖT
Jos joutuu jatkuvasti tekemään ylitöitä, silloin on liikaa töitä ja asialle täytyy (työnantajan) tehdä jotain.

HEH
Nauru on parasta. Ja hyvän musiikin tahtiin tanssiminen. Kaikki järjestyy.

LIIKUNTA
Hyvä kunto vaan tekee ihmisestä energisemmän ja kestävämmän. Kaikilla on oma lajinsa, josta voi nauttia, oli se sitten juoksu, jooga tai joku tappelulaji. Treenatessa on helpompi unohtaa työasiat ja
liikunta lisää veren endorfiinien, (eli hyvänolon) määrää.

TERVEYS
Hyvät yöunet, tarpeeksi ja hyvää ruokaa, huolenpitoa itseään kohtaan rakentavat paremman immuniteetin stressin varalle. (Käytännössä aikaisin nukkumaan, kuuma suihku, kupillinen kaakaota ja villasukat)

MEDITAATIO
Meditoidessa mieli rauhoittuu ja maailma jäsentyy. Kaikki on hyvin.

LUONTO
En ole ohdannut vielä ongelmaa, joka ei olisi helpottanut kävelylenkillä merenrannassa.

SISSEYS
Joskus pitää vaan puskea ja olla sissi. Se on OK, jos kyse on poikkeustilasta. Hammasta purren eteenpäin, kohta helpottaa.

Tärkeintä on muistaa, asioiden oikeat mittasuhteet. Harvassa työssä oikeasti pelastetaan maailmaa. Yleensä kukaan ei ole kuolemassa. Nämä jo rajaavatkin pois aika monta kauhuskenaariota, tilanne tuskin onkaan katastrofaalinen.

Terveydeksi

10 Mar

Terveys on nykyään asia, jota arvostan yli kaiken. Terveyden vuoksi juon vihersmoothieita, enkä syö snägärillä. Samasta syystä menen aikaisin nukkumaan, en juo kaatokännejä, en polta tupakkaa, juoksen, nostan ja hakkaan, syön superfoodeja, vältän auringossa palamista, syön D-vitamiinia ja käytän luomukosmetiikkaa. Kyse ei silti missään nimessä ole luopumisesta, eikä pakottamisesta, haluan elää näin. Himoitsen kurkkua ja munkit ällöttävät. En olisi ehkä viisi vuotta sitten uskonut, että oikeasti olen tätä mieltä. Hiljalleen olen muuttanut tapojani ja tämä on tapani elää.

En osaa sanoin kuvailla, kuinka upean mahtavaa on olla terve ja hyväkuntoinen. Kun arki luistaa, on hyvä olla. On vaan älyttömän energinen olo!

Olen miettinyt, onko itsekästä olla niin kiinnostunut omasta terveydestään. Eräiden mielestä olen snobbaileva cityhippi, kun syön riistaa ja vedän roppakaupalla superfoodeja. Tässä pari (kuultua) väitettä ja niihin oma näkemykseni:

On täyttä snobismia käyttää niin paljon rahaa ruokaan ja olla niin kiinnostunut terveydestään. En käytä penniäkään rahaa lääkkeisiin,lääkäreihin tai tupakkaan – baareissa käyn vain nimeksi. Koska olen niin tolkuttoman terve ja voin hyvin, jaksan jakaa iloani kaikille kanssaihmisilleni! Koska olen energinen, jaksan välittää, rakastaa ja antaa.

Superfoodit ovat huuhaata ja niillä on iso hiilijalanjälki. Jos ajatellaan vain kuljetettua matkaa (superfoodit, kuten goji, kaakaotuotteet ja kookos tuodaan usein kaukomailta), näin onkin. Mutta superfoodeja riittää pieni määrä. Niitä ei ole juuri käsitelty, johon siihen ei mene energiaa. Myös tupakalla, kahvilla (keskivertosuomalainen juo noin kuusi kuppia kahvia päivässä) sekä monilla hedelmillä ja kasviksilla on matkaa takanaan ja monien suosimat elintarvikkeet (valmisruoat, sokeri, leikkeleet) ovat moneen kertaan käsiteltyjä ja pakattuja. Liha, juusto ja kasvihuonetomaatit, siinä hiiltä kerrassaan. Huuhaastakaan ei ole kyse – superfoodeissa on paljon ravintoaineita pienessä paketissa, mieluummin saan vitamiinini ruoasta kuin teollisesti valmistetuista pillereistä.

Kyllä pitää herkutella ja nauttia kakkukahveista ja sipseistä silloin tällöin, se on elämää. Näin ajattelin myös minä joskus. Nykyään tuhat kertaa mieluummin juon ihanan smoothien ja syön raakasuklaata kuin saatan itseni puolitajuttomaan tilaan vatsakipuineen – se seuraus on ollut karkki-pulla-överi-mussutuksilla. Haluan voida hyvin. En halua tuntea itseäni sairaaksi.

Jos on niin kiinnostunut ruoasta ja kieltäytyy pullakahveista, on varmaankin ortorektikko. Jos kokee syömisestään jatkuvaa stressiä ja mielipahaa, näin varmasti onkin. Olen joskus ollut sellainen! Nyt haluan vain olla vapaa, haluan vain voida näin hyvin aina! Rakastan ruokaa – ennen kaikkea rakastan ruokaa, joka tekee minut energiseksi ja iloiseksi! Haluaisin, että kaikki voisivat ymmärtää, mikä merkitys hyvinvoinnilla on ihmiselle. Terve ja hyvinvoiva ihminen on onnellinen!

 

%d bloggers like this: