Tag Archives: Unelmat

My Way

3 Huh

Heräsin tänään seitsemältä ja rupesin puuhaamaan omia juttujani. Hommailin siinä ja tajusin, että hitsi, tätä minä juuri haluan tehdä ja tätä minä nyt teen.

Sitten kävin erääseen projektiini liittyen taas kerran haastattelemassa oman lajinsa osaajaa. Kuten tässä projektissa on tapana, puhuimme unelmien toteuttamisesta, motivaatiosta, menestymisestä ja onnellisuudesta. Inspiroiduin taas kovasti. Haastateltava kertoi, kuinka ei ikinä halunnut ajautua siihen työhön, johon kuitenkin ajautui ja työttömyyden kohdatessa rupesi vihdoin toteuttamaan itseään ja tekemään niitä juttuja, joita rakastaa. Puhuimme siitä, kuinka jotenkin oletetaan, että jokainen jossain vaiheessa aikuistuu ja rupeaa tekemään jotain järkevää. Kuinka kouluissa jo rajoitetaan lasten intoa ja luovuutta. Mutta kuinka tärkeää on löytää se oma polku, jota kulkea. Haastateltava puhui myös siitä, kuinka vaikeaa on ottaa se ratkaiseva askel, irtautua tutsta ja turvallisesta ja uskoa siihen, että oma tahto kyllä kantaa. Koska se kantaa aina, jos vain uskaltaa!

Löysin komerosta vanhan kuvan. Olen siinä melkein 3-vuotias ja häkellyttävän tiedostamaton kaikista tulevista seikkailuista. Vaikka elämä olikin silloin yksinkertaista, on tässäkin hetkessä ehdottomasti puolensa.

The Time Is Now

2 Huh

Joskus täytyy päästää irti, jotta voi saada jotain tilalle. Niin se vaan on. Täytyy katkaista napanuora, ottaa etäisyyttä ja uskaltaa hypätä. Täytyy uskoa siihen, että rohkeus palkitaan. Onko vaihtoehtoja? Ei. Jos ei usko, ei voi uusiutua, eikä voi mennä eteenpäin. Unelmat on tehty toteutettaviksi ja kun siihen leikkiin kerran ryhtyy, niin täysillä sitten. Yeah!

Ps. Minä hyppäsin juuri.

 

Ilman punaista lankaa

21 Tam

Minulla on tunne, että pitäisi tehdä jotain todella hmm.. erilaista. On vaan sellainen fiilis, että elämä on leikkiä, enkä halua ottaa mitään kovin vakavasti. Olen itse asiassa suunnitellutkin eräänlaista tempausta lähitulevaisuudessani. En nyt oikein voi kertoa siitä tarkemmin, mutta haluan riuhtaista itseni irti kaikesta siitä, mitä en elämääni halua. Onpa ympäripyöreä selitys.

Onkin jo kai tullut selväksi, että haluan elämääni muutosta. Puhun koko ajan siitä, että haluan vähemmän tavaraa, haluan olla uskollinen periaatteilleni, haluan olla vapaa, en halua uraa, en halua vastuuta, haluan elää. Minun on siis syytä toimia puheideni mukaisesti ja olla aatteilleni uskollinen tai muuten olen vaan kovan luokan bullshitter.

Mietin, että luopuisinko omaisuudestani tavara kerrallaan. Antaisin vaikka blogini kautta yhden esineen joka päivä sitä tarvitsevalle. Vai kantaisinko koko roskan kirppikselle ja maksaisin rahoilla pois velat. Muuttaisinko hulahulasaarille ja rupeasin valmistamaan koruja – niin kuin olen joskus haaveillut.

Yksi asia on varmaa, toimistoon en mene töihin tämän jälkeen enää ikinä. En koskaan! Se ei sovi minunlaiselleni leijonalle. Tulee itku silmään ennen pitkää. Tuntuu siltä, että koko maailma on avoinna, kaikki on mahdollista. Elän aika herkkää kautta. Sain eilen kamalan raivarin töissä. Todella epätyypillistä käytöstä. Kaikki vaan purkautui Fight Club -henkisesti. Anteeksi. (Hehe.)

En tässä mihinkään johtopäätökseen päässyt ja hukkasin punaisen langankin. On vaan sellainen olo, että kaikki on hyvin, eikä millään ole mitään väliä – sillä tavalla hyvällä tavalla. Voi tapahtua ihan mitä vain. Olen niin täynnä elämää, että ehkä sekoan!

%d bloggers like this: