Tag Archives: Velka

Saisinko sieluni takaisin kiitos?

7 Tam

Sain juuri järjettömän puuskan. Tulin kotiin ihanan illan jälkeen. Kaikki oli tosi hyvin. Oli niin kiva nauraa vanhojen ystävien kanssa – ystävien, jotka olen tuntenut puolet elämästäni. Tulin siis kotiin ja katselin ympärilleni. Näin kaiken tavaran ja minua ällötti.

Tavara on se, joka pidättelee ihmistä pois elämästä ja kokemuksista. Se pidättelee minua siltä elämältä, jonka minä haluaisin elää. Tavara ja työ. Työ, koska sitä pitää tehdä, jotta on rahaa ylläpitää sitä, mitä ei edes tarvitse.

Todella älykästä.

Yht’äkkiä tajusin, että minulla on velkaa, koska olen halunnut enemmän kuin mihin minulla on ollut varaa. Ja minä en sentään ole sielä pröystäilevimmästä päästä. Minulla ei ole TV-tasoa eikä autoa eikä sohvapöytää eikä edes sohvaa. Ei DVD-laitteita eikä mikroaaltouunia eikä kahvikonetta eikä digiboksia, ei edes kirjahyllyä. Minulla on ruokapöytä ja sänky. Kaksi mattoa ja ostoskärryt, jotka toimivat kirjojen säilytyspaikkana. Silti olen saanut tuhlattua elämässäni enemmän kuin on tarpeen. Miten se voi olla mahdollista?

Viimeisten 10 vuoden aikana minulla on ollut 13 eri osoitetta neljässä eri maassa. En ole halunnut omaisuutta, koska tavaraa on vaikaa kuljettaa mukana. Nauroimme aina ystäväni kanssa, että muutamme taksilla. Se on totta! Tai lentokoneella, jonka matkatavararajoitus on 25kg.

Nyt alkaa tuntua siltä, että minulla on liikaa. Jos ajattelen taaksepäin niitä aikoja, jolloin olin onnellisimmillani, olen varma siitä, että upeimpia hetkiä ovat olleet ne, jolloin olen ollut vapaa. Luonnossa. Hyvässä seurassa. Terveenä ja vahvana. Olen ollut auringossa. Paikalla ei ole väliä. Taatusti onnellani ei ole ollut mitään tekemistä omaisuuden kanssa.

Huomatkaa, että sanoin onnellisimmillani. En siis koe, että se hetki on nyt. Tämä on kamalaa myöntää, mutta minusta tuntuu, että olen ehkä vähän väärässä paikassa. En tee sellaista työtä, joka olisi yhtä elämänarvojeni kanssa. Minusta on kamalaa, että olen loukussa taloudellisesti, koska joudun joka kuukausi maksamaan pois velkaa, opintolainaa ja muuta. Minun on tehtävä työtä tai joudun kuseen. Shit.

Ihan oikeasti haluaisin myydä pois kaiken omaisuuteni, maksaa pois velkani ja ajaa autolla auringonlaskuun.

Mutta onko minusta siihen?

Ps. Todennäköisesti huomenna kadun sitä, että kirjoitin niin avoimesti.

Kun mikään ei riitä

2 Tam

Luin loppuun lahjaksi saamani Paolo Coelhon Voittaja on yksin -kirjan. Siinä mainittiin asia, joka jäi vaivaamaan mieltäni. Nimittäin se, että ihmiset ovat huolissaan maapallon tuhoutumisesta – mikseivät he ole huolissaan siitä, että maapallo tuhoaa meidät. Maapallo pyyhkäisee meidät tosta noin vaan menemään, kun tilanne käy mahdottomaksi. Bye bye, ei olisi ensimmäinen kerta.

Tuskin kasvava huoli maapallosta kumpuaakaan puhtaasti altruistisista syistä, vaan pelosta. Mitä meille tapahtuu, jos jatkamme samaa rataa? Tuleeko tukavat oltavat? Loppuuko vesi, entä ruoka? Hukummeko omiin jätteisiimme?

Osa ihmisistä pyrkii pelastautumaan olemalla syömättä lihaa ja juustoa – se hiilijalanjälki. Luomu on pop, ekolla pääsee pitkälle. Tuskin kuitenkaan lihattomuus pelastaa tulevaisuuden – vika on ihmisen ahneudessa. Aina vedetään överit. Syödään niin paljon, että melkein haljetaan. Juodaan oikein megalärvit. Otetaan pikavippiä ja ostetaan, kun ei kerran pystytä olemaan ostamatta. Velka on normaalia – velaksi elävät paitsi yksilöt, myös valtiot.

Jotta voidaan kuluttaa, juoda ja syödä mahdollisimman paljon, tuotannon täytyy olla mahdollisimman halpaa. Köyhät kyykkyyn. Jos oikein pysähtyy ajattelemaan, on ihan hel**in älytöntä, että toisella puolella maailmaa aliravitut ihmiset valmistavat tavaraa minkä ehtivät, jotta toisella puolella maapalloa voidaan ostaa lisää ja lisää tavaraa, vaikka jo hukutaan materiaan. Tai että joku oikeasti maksaa logolaukusta monta tonnia, kun jollain toisella ei ole kattoa pään päällä.

Toisaalta on helppo laukoa mielipiteitään, vaikeampaa on kieltäytyä, pysyä keskitiellä, olla haluamatta kaikkea. En tiedä, miksi ihmiset ovat niin ahneita, en tiedä, miksei mikään koskaan riitä. Mutta kun kaikkea on saatavilla ja joka paikasta toitotetaan osta ja omista, ole kauniimpi, parempi ja rikkaampi, niin kyllähän se vaatii pokkaa tyytyä tarpeelliseen. Ensin käsketään syömään ja haluamaan ja ostamaan ja sitten osoitetaan syyttävällä sormella.

%d bloggaajaa tykkää tästä: