Nyt on kuulkaa sellainen juttu, että luolanaisen on pakko pihistää. Olen ihan superkypsä olemaan velkaa ja haluan omilleni. Tulevaisuudestakaan ei tiedä, kun töitä ei kohta enää ole. Ei ole varaa enää syödä Stockan luomukaritsaa, nyt pitää käyttää luovuutta ja tehdä tonnikalasta gurmeeta. Porkkana on pop. Uusia rytkyjä ei tule. Vanhat myydään. Viini ei virtaa. Lehtiä ei kertakaikkiaan voi enää ostaa. Piste. Rahahanat kiinni heti. Lähitulevaisuudessa siis luvassa halpoja reseptejä ja vinkkejä köyhäilyyn.
LUOLANAINEN 
Aivan sama meininki täällä, pihistää täytyy ja kulutusjuhla saa luvan loppua. Sitä paitsi haluan vieläkin vähemmän vaatetta vaatekaappiin, vaikka nyt siellä on jo monen mittapuun mukaan vähän vaatetta. Innolla odotan vinkkejä köyhäilyyn ja halvalla tehtyä hyvää luolanaisen ruokaa 🙂
Aivan mahtava blogi sulla. Niin paljon on samoja visioita ja mietteitä sulla elämän suhteen kun mulla, että käyn täällä koko ajan kyttäämässä uutta kirjotusta ja lukemassa vanhoja kirjotuksia (löysin sun blogin vasta äskettäin).
Hei Sanna, mahtavaa kuulla! 😀
Moni haluaisi varmasti vähentää kulutusta, mutta tänään juuri mietin, että kyllä ”ulkopuolinen” maailma tekee kaikkensa, jotta kansa kuluttaisi aina vaan lisää. Kaikkea on saatavilla ja kaikelle luodaan tarve. Mutta niinhän asia ei oikeasti ole, sen vain unohtaa, kun joka paikasta tursuaa jotain. Vaikka haveilenkin muutosta maalle, oikea haaste on asua kaupungissa ja vastustaa kiusauksia. Tai siis muistaa ne oikeasti merkitykselliset asiat.
Täytyy todella panostaa taas reseptiosioon, se on vähän jäänyt muilta kiireiltä. Kohta taas makrillikeittoa tai jotain muuta jännittävää. 🙂
Oi, niin sama meininki täällä! Teen juuri muuttoa ja koitan luopua mahdollisimman paljosta. (Pakonkin edessä, koska muutan poikaystävän kanssa hänen yksiöön.) Myyn mikroni, tv:ni ja leivänpaahtimenkin (jota en ole käyttänyt yli vuoteen) lahjoitin eteenpäin. Ihan mukavasti on kertynyt muutakin kirpparikamaa. Kun vielä saisi ton pikkuroinan ja vaatteet kirpparille asti, voisi tienata pari euroa. Tulee kyllä kevyt olo, kun pääsee kaikesta turhasta eroon. Silti huomaan olevani todella kiintynyt tavaraan.. toisaalta voisi elää ilman kaikkea tätä, mutta se tuntuu jotenkin jopa pelottavalta, kun ymmärtää, että kaikki tämä tavaran haalimen on ollut turhaa. Tavaran haalimisesta ei todellakaan seuraa onnea, vaan ahdistusta. Pitäisi ymmärtää, että tavara, jonka omistan, ei määrittele minua. Toivon niin, ettei kukaan ostaisi minulle mitään materiaa!
Ruoasta sen sijaan olen vähän huono säästämään. Se onkin suurin menoeräni.
Kiitokset vielä ihanasta, ajatuksia herättävästä blogista 🙂 En tiedä olenko sitä vielä sanonut, vaikka olenkin jo muutamaan otteeseen kommentoinnut.
Leivänpaahtimella nyt ei teekään yhtään mitään! 😀
Olet ihan oikeassa, tavarasta seuraa ahdistus. Tavara pakottaa tekemään työtä. Kun on paljon tavaraa, tarvitsee paljon tilaa. Oma tavarasta pois hankkitumiseni jumittaa tällä hetkellä ajan puutteen takia, mutta se on edessä. Ruoasta ei kannata säästää – tarkka voi olla, mutta laadusta ei voi tinkiä. Ruoka sentään menee onneksi kurkusta alas, joten se ei tavallaan ole edes materiaa. Ehkä. 😉
Heidän, joilla on elämä, ei tarvitse yrittää ostaa sitä.