Olin buddhalaisessa meditaatiossa. Vaikka olenkin vuosia meditoinut yksin ja ryhmässä, oli tunti pidempi aika kuin mihin olen tottunut. Kaikki muu oli hyvin, mutta jalkani puutuivat ja niitä särki niin, että teki mieli huutaa. Ehdin ajatella (vaikka eihän minun olisi pitänyt ajatella, heh), että olen niin kiitollinen, kun saan liikuttaa jalkojani taas. Olen iloinen, kun saan kävellä, että muistan tämän, kun ensi kerralla kuvittelen, että jokin on vaikeaa. Siitä huolimatta, etten tuntenut jalkojani, en ole koskaan ennen tuntenut kehoani samalla tavalla.
Itse asiassa koko meditaatiokokemus kuvastaa tämän hetkistä elämäntilannettani. Haluaisin olla paikallani ja rauhassa, haluaisin olla hetkessä. Se joskus sattuu. Olen ihminen. Meditaation aikana kaikki tuntemukset, kaikki mitä tapahtuu, tulisi ottaa lempeydellä vastaan. Samoin elämässä.
Uskon siihen, että kaikki ihmisen tekemät tahdittomuudet johtuvat tietämättömyydestä, että ei osata toimia muuten. Uskon, että kaikki ihmiset kohtelisivat toisiaan rakkaudella ja lempeydellä, vailla vihaa tai katkeruutta, jos siihen pystyisivät juuri sillä hetkellä.
Välillä olen suuttunut itselleni, kun kirjoitan tänne esimerkiksi tavarasta. Miksen osaa vaan olla välittämättä moisesta? Miksi kirjoitan sellaista hömppää? Mutta se on asia, jonka haluan käsitellä. En ole vihainen tavarasta tai siitä, että sitä on tai sitä saa tai haluan sitä ostaa, vaan olen ehkä juuri nyt tietämätön, kuinka olla välittämättä materiasta, kuinka muuttaa omaa arvomaailmaani toivomaani suuntaan. Olen ehkä harmissani, että materialla on niin suuri merkitys tässä maailmassa ja etsin toisenlaista tietä. Jonain päivänä opin, koska haluan.
Joskus ärsytän itseäni, että olen muka luonut paleoblogin ja sitten kuitenkin mainitsen, että olen syönyt vaikkapa kakkua. Ajattelen, että minulta menee uskottavuus. Mikä uskottavuus? Sellaista elämä on, joskus tulee syötyä kakkua, ei kukaan ole siitä minulle vihainen.
Sillä: olen koko elämäni pohtinut, mitä muut ajattelevat ja miten tehdä itsestäni parempi ja hyväksyttävämpi. Sillä metodilla ei pääse mihinkään. Ne ovat kompastuskiviäni ja johtavat vain tyytymättömyyteen. Tyytymätön ihminen on onneton ja todennäköisesti kykenemätön rakastamaan ja toimimaan lempeästi itseään ja muita kohtaan.
Olen toteuttanut asioita muokatakseni itseäni, elämääni, kehoani, mieltäni, jotta voin sitten joskus. Niin mitä sitten?
Vaikka tässä kompuroin, tämä on tieni. Ei se ole aina helppoa ja joskus jaloista menee tunto ja tekee mieli huutaa. Joskus on vaikeaa ja joskus naurettavan helppoa. Se vaan on elämää.
LUOLANAINEN 