Maan etevin apina oli kokannut niin herkullisen näköistä porsasta, että oli pakko saada samaa. Kampin K-Marketista löytyi luomukassleria; kaksi paksua pihviä vitosella. En millään jaksanut valmistaa lanttulaatikkoa ja vähän sovelsin resepetiäkin (panerointiin mantelijauhoa, ravintohiivaa, kookosta ja mustapippuria). Teki mieli italialaisia makuja, joten seuraksi itsetehtyä pestoa ja muussattuja aurinkokuivattuja tomaatteja. Oli ihan hel**tin hyvää.
Hassu juttu muuten, meillä tuoksui eilen pesto kun tulin kotiin, vaikkei sellaista ole ollut aikoihin mailla halmeilla… Heräili taas pestonhimot 😛
Mikäs sitä pestonhimoa vastustamaan, blenderi päälle vaan. Ennen olin koukussa Stockan Minasso-pestoon, nyt se ei ole mitään itsetehdyn rinnalla. Omnom.